Tällä palstalla Lordi-yhtyeen kosketinsoittaja Awa kertoo Lordi-maailman tapahtumia omasta näkökulmastaan. Kommentteja ja palautetta voi lähettää yhteystiedot -sivulta löytyviin sähköpostiosoitteisiin.

Tsau!  Kirjoitti: Awa  09.07.2008 klo 22:43

Jaahas, nyt sitten taisin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tulin tänne kirjoittamaan kuulumisia monsterimaailmasta. Siitä onkin jo taas aikaa, viimeinen merkintä näyttää olevan viime syksyltä, hups. Aika kuluu vaan...

No parempi myöhään kun ei milloinkaan. Terkkuja Hollannista. Oltiin siellä Waldrock-festareilla soittamassa viime viikonloppuna. Oli hyvä meininki ja soitot meni ihan hyvin, paitsi ainakin Kidsissä rupesin soittamaan jotain ihan Awant Gardea (tämä uusi sanonta syntyi levyä väännettäessä) ja sellanen kyllä aina tuppaa harmittamaan. Live-tilanteet on kuitenkin sellaisia, että soitetaan niin hyvin kun voidaan, mutta välillä niitä mokiakin tulee ja niitten kanssa pitää vaan oppia elämään. Nyt en sentään enää itkua vääntänyt niin kuin vielä Euroopan rundilla... Rankkaa :b Lisäksi yritettiin pärjätä keikka ilman propsiheeboa ja se kostautui heti siten, että siivet ei sitten yhtäkkiä toimineetkaan ja jouduttiin jättämään ne pois, kun ei kukaan ollut niitä korjaamassa. Noh, kaikkea tapahtuu.

Meillä on kiertuemanageria lukuunottamatta uusi Eurooppa-crew hoitamassa ainakin tämän kesän ulkomaan keikat ja homma pelitti hyvin. Osa crewn jäsenistä on Udon kiertuehenkilökuntaa, osaavia heppuja. Ja täytyy vielä mainita, että valomies onkin valonainen Hollannista. Lisää naisia alalle, jee! Iisalmen ja Imatran keikatkin hoitaa ihan uusi kotimainen porukka (lukuunottamatta Vierimaan Jukkista), hekin ehdotonta a-luokkaa alallaan. Hyvissä käsissä ollaan siis!

Mitäs muuta. Uutta levyä miksataan parhaillaan ja eka sinkku on jo käsittääkseni painossa tai ainakin matkalla sinne. Hyvä levy siitä tulee ja voimme olla ylpeitä. On sopivasti vanhaa ja tuttua Lordia, mutta uuttakin on. Horror-elementeissä ei säästellä ja rokki raikaa.

Kosketinsoitinosuuksien vääntö oli hyvinkin pitkä ja ahdistava prosessi, jos ihan rehellisiä ollaan. Aikataulut petti ja meikäläinen pääsi treenaamaan käytännössä vasta studiossa. Se ei ole kivaa, voin sanoa, etenkään näillä soittotaidoilla ja studiohermoilla. Pianopäivän jälkeen iski jo sitten sellainen migreeni, että meni seuraava päivä sängyn pohjalla pimeässä ja elämä näytti kovin synkältä. Mutta loppujen lopuksi otettiin kunnolla aikaa ja nyt on varmaan parhaat synat ikinä Lordin levyllä. Kutsuttiin vielä erittäin symppis Jari Pailamo, joka on todellinen synavelho, soitinkokoelmineen ja ideoineen auttamaan ja johan syntyi niin hienoja soundeja, että vieläkin tulee kylmät väreet kun ajattelee. Luomisen tuskaa ja taiteilijaelämää ollut siis todellakin viime aikoina :) Olisipa se levyn lerpukka jo käsissä, ei malttaisi millään odottaa. Täytyykin mennä kuuntelemaan miksausta joku päivä. Esim. Amenin soolot rokkaa ihan kympillä, odottakaapas vaan kun kuulette.

Ajattelin myös kirjoittaa tänne ajatuksiani mediasta, mutta enpä taida tällä kertaa siihen ryhtyä. Sanonpahan vain, että olkaa edelleenkin hyvin kriittisiä, kun luette juttuja meistä ja muista. Nyt tuntuu olevan ”muodissa” todellinen kiusaamismentaliteetti ja mustamaalaaminen. Sellaista roskaa ei tarvitse ostaa eikä lukea, tulee vaan huonot fiilikset. Käyttäkää se aika vaikkapa hyvän kirjan lukemiseen tai ylipäätään sellaisten asioiden tekemiseen, jotka inspiroi ja tekee hyvän mielen. Se kannattaa!

Terkuin,
Kotkavuoren kummitus

PS. Sähköpostini on aivan täynnä roskapostia ja lisää tulee jatkuvalla syötöllä, melkoisen kehno ohjelma siis meillä käytössä. Joten ei kannata ainakaan mulle meilejä lähetellä, menee pieni ikuisuus kahlata kaikkia posteja läpi, Yritin juuri tänään, mutta ei kyllä ole nyt ihan oikeasti aikaa niin toivottomaan puuhaan. Pahoittelen! Toivottavasti saadaan parannusta tähän asiaan jossain vaiheessa.

Terkkuja Louisvillestä Jenkkilästä!  Kirjoitti: Awa  27.10.2007 klo 03:41

Ihan ensiksi onnittelut MonsterDiscoHellin uudelle tulemiselle, hienot sivut!!!

Täällä sitä ollaan taas pitkästä aikaa kertomassa kuulumisia Asylumissa. Ollaan tällä hetkellä siis Jenkkiturneella Type O Negativen kanssa. Kiertue päättyy Halloween-keikkaan vajaan viikon päästä. Tämä kiertue on vähän kuin jatkoa tai encore kesäiselle Ozzfest -turneelle joka oli tietenkin meille kaikille aivan ainutlaatuinen kokemus. Eikä tämäkään kiertue sinällään kalpene Ozzfestille, vaikka kierrämmekin nyt klubeja isojen ulkoilmalavojen sijaan. Jengi on pitänyt kovasti meidän showsta ja paljon on tullut uusia faneja, mikäs sen mukavampaa. Ihan rehellisesti sanottuna eihän tätä muuten jaksaisi, ollaan jo aika väsyksissä jatkuvasta kiertämisestä. Ajatelkaa, ensi viikolla tulee 2 vuotta ensimmäisestä Lordi-keikastani ja aika lailla tuo aika ollaan tien päällä oltu. Eiköhän ole jo aika painua studioon tekemään uutta matskua! Ihan ensimmäiseksi äänitetään Dark Floors leffaan biisi, jahka vaan päästään kotiin takaisin ja selvitään jet lageista.

Tämä Jenkkilä on kyllä aika hassu maa. Kaikkea löytyy mitä vaan keksit pyytää ja paljon muuta. Ihmiset on tosi ystävällisiä ja osaavat ottaa ilon irti elämästä, esim. keikasta josta pitävät. Toisaalta on paljon asioita, jotka Eurooppalaiselle pistää silmään. Ilman autoa elämä on tosi vaikeaa, viimeisin esimerkki, oltiin keskellä jotain ostosparatiisia (ta i-helvettiä), mutta välissä oli valtatie ja mistään ei päässyt yli, ei puhettakaan suojatiestä saati sitten jalkakäytävistä. Sinne jäi valtavan hyvä verigreippimehu kaupan hyllylle, jota niin mieli teki. Monien kaupunkien keskustat ovat vain autioita toimistoalueita, meno ja meininki on muualla. Kovin erilaista siis mihin on tottunut. Suomessa pienemmistäkin kaupungeista löytyy yleensä ruokakauppa tai parikin keskustan alueelta, mutta täällä isoissakaan kaupungeissa niitä ei monestikaan ole, pitää lähteä esikaupunkialueille superhypermarketteihin. Montakohan kertaa mekin ollaan taksilla kauppaan körötelty ostoksille. Eikä sen taksin saaminenkaan ole mikään itsestään selvyys, ei ollenkaan… Mutta maassa maan tavalla, niinhän sitä sanotaan!

Kauheasti nämä maanmiehet ja –naiset muuten pyytelevät anteeksi politiikkaansa ja luonnon kuormittamistaan. Keskustelu alkaa monesti kutakuinkin näin: ”Nice to meet you and welcome to America. I’m so sorry that we are such an assholes and sorry about our president, I hate him, please don’t hate us.” Voi voi, mitä tuohon nyt sitten voi sanoa?? Todella hyvinhän meitä täällä maassa on kohdeltu. Etenkin Ozzfestilla oltiin kuin yhtä suurta perhettä. Erittäin hyviä muistoja siis on kertynyt viime kuukausilta kuin koko tältä kahden vuoden hullun myllyltä plakkariin. Nyt tosin kaivataan ennen kaikkea hieman lepoa ja uuden ”kypsyttelyaikaa”.

Mitäs muuta, Typen porukka on vallan mukavaa. Bändimme kiertää nyt yhdellä bussilla kahden sijaan joten välillä on aika tiivis tunnelma bussissa. Takahuoneet (josta niitä ylipäätään on) ovat hyvin kaukana glamourista. Usein kuten tänään, kamat laitetaan päälle bussissa. Onneksi bussin etuosan voi ns.leventää niin saadaan vähän lisää tilaa.

Jes, nyt pitäisi tehdä vähän opiskeluhommia ennen illan showta. Tulevan talven ja kevään aikana pitäisi saada tehtyä opinnot loppuun ja vääntää uutta levyä, huhhuh. Leffakin on tulossa, joka btw vaikuttaa todella hyvältä! Eipä ainakaan aika käy pitkäksi. Ostin vielä hulluuttani asunnon (tai pankinhan se vielä on aika todella pitkään) ennen reissuun lähtöä joten siinäkin sitten on puuhastelua riittämiin.

Kuullaan taas,

Awa

Uusi vuosi, uudet kujeet  Kirjoitti: Awa  19.01.2007 klo 14:43

Pitkästä aikaa taas asylumista kuuluu. Pahoittelen, että en ole kirjoittanut useammin, mutta ollaan pidetty vähän lomaa ja laitettu kulissien takaisia asioita kondikseen. Niitä on paljon, uskokaa pois ja ne kulissien takaiset hommat on sieltä vähemmän glamourista päästä. Jonotetaan verotoimistossa, käydään kirjanpitäjien ja lakimiesten ynnä muiden neuvonantajien luona, on bisnespaltsuja, muita neuvotteluja etc. Viime aikoina olen siis tuntenut olevani kaikkea muuta kuin muusikko. Mutta tuo puoli on osa pakettia joten ei pidä valittaa, kukaan ei pakota.

Samaan syssyyn pahoittelen myös sitä, että en ole vastannut sähköposteihinne. Vastaamattomia on tällä hetkellä pitkästi yli 4000 kpl joten meinaa tulla aikamoinen runsauden pula, kun niihin rupeaa vastailemaan. Mutta yritys hyvä kymmenen! Ja kaikki postit tietenkin luen, kiitos paljon erittäin hauskoista ja mieltä imartelevista meileistä.

Sitten asiaan. Olin eilen katsomassa Kaunotar ja hirviö –musikaalia Helsingin kaupungin teatterissa seuranani kaverini Riitta ja hänen tyttärensä Sini ja Saara. Oli upeasti toteutettu esitys, suosittelen! Satujen maailmaan on aivan ihanaa paeta välillä. Jälkeenpäin vain valitettavasti huomaa entistä selvemmin kuinka kyynistynyt sitä tosielämässä onkaan, huoh. Joten palataan takaisin satuun. Hirviö ei pettänyt, vaan oli taas kerran niin ihana, paras ja hyväsydämisin satujen prinssi ikinä! Ja hieno maski! Lisäksi hän oli mielestäni lopussa selkeästi komeampi kuin Disneyn piirretyssä… Puolivälissä showta Riitta kuiskasi mulle hymyissä suin, että ”tää stoori on kyllä ihan sulle tehty!” Oli oikeassa.

Kaunotar ja hirviö on mun lemppareita, varmaan se lempparein. Se on satu, johon itse olen samaistunut aika lailla ja jossa on samalla tosi synkkää ja tosi valoisaa. Ja jos aikaisemmin on ollut pallo hukassa, kumpaan samaistua enemmän, kaunottareen vai hirviöön, niin viimeisen vuoden ajan varsinkin :). Jostain kumman syystä. Ja onhan Kaunottaressa ja hirviössä sanomaa. Ihan jo yksistään sitä avomielisyyden sanomaa, jota mekin olemme haastatteluissa hokeneet. Puhumattakaan, jos sitten syvällisemmin rupeaa miettimään. Kuinka hirveä voikin olla kaunista ja toisin päin. Niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Se pitäisi olla kaikille selvää, mutta tuppaa unohtumaan, kun ei viitsitä vaivautua katsomaan pintaa syvemmälle…

No joo, eiköhän tullut kaikille selväksi, että tykkäsin esityksestä :)

Mitäs muuta, olin tuossa vuoden alussa Oulussa käymässä ja koukkasin kotiin mr. Lordin Rovaniemen mökin kautta. Oli kivaa, yritettiin jopa vääntää hetken aikaa biisiä siellä mr. Lordin mökin kuuluisassa piharakennuksessa, jossa Lordihitit syntyvät. Noh, nyt ei tainnut ihan vielä syntyä. Käytiin tietenkin myös Rocktaurantissa, joka oli hieno. Kannattaa käydä visiitillä kauempaakin, paljon asiaan kuuluvaa rekvisiittaa ja muutenkin hieno sisustus ja tunnelma. Ja erittäin hyvää sapuskaa. Söin yllättäen Awan päätöntä kanaa.

Jatketaan ensi kerralla,

teidän kaunotar-hirviönne

PS. Käykääpäs toivomassa It Snows In Helliä kuultavaksi radiokanavien nettisivuilla, thank you very many.

Täällä taas!  Kirjoitti: Awa  28.09.2006 klo 15:26

Kirjoitin alla olevan tekstin n. vuorokausi sitten, mutta nyt vasta sain sen laitettua sivuille:

Terveisiä Saksasta! Bringing Back The Balls To Europe –kietue on saatu hyvin käyntiin. Tänään soitamme Stuttgartissa Longhorn LKA –clubilla. Huomenna soitamme Kölnissä ja siellä tulee olemaan yksi spessu ohjelmanumero, jota odotamme innolla. Jänskää. Saatattekin jotkut arvata minkälainen se erikoisohjelmanro Saksassa voisi olla...

Meillä on tosi hyvä porukka tekemässä tämän rundin mahdolliseksi. Psyanidekin on messissä, itse asiassa istuu juuri tuossa vieressäni! Ammattitaitoisia ja myös älyttömän mukavia tyyppejä koko jengi, mikäpä tässä siis ollessa. Ei ole koti-ikävä päässyt vielä yllättämään :) Kipeänä valitettavasti olemme olleet aika moni. Vatsa on kramppaillut ainakin mulla, hra Lordilla ja monitorimiksaaja Villellä. Paita-Paula raukka pärskii parhaillaan flunssan kourissa. Mutta eiköhän tässä pärjätä kuitenkin :)

Keikat ovat menneet hyvin ja jengiä on riittänyt. On hienoa kuulla, että monet keikat ovat olleet loppuunmyytyjä jo viikkoja etukäteen. On ollut myös enemmän kuin piristävää soittaa uutta settiä ja tehdä hieno show upouusissa lavasteissa. Uudet shownumerot on myös otettu ilolla vastaan. Minäkin olen päässyt käyttämään vihdoin pyroja tulta syöksevän päivänvarjon myötä. Olittekin monet bonganneet Psyaniden ottaman kuvan meikästä varjon kanssa. Kiitti kehuista!

4. pvä marraskuuta tuomme shown myös Suomeen Helsingin Kaapelille. Tervetuloa katsomaan!
Tiedä sitten milloin seuraava Suomen keikka on…

Eilen oli välipäivä ja pyörimme kaupungilla. Ostin mm. Kissin ja Depeche Moden DVD:t ja useita levyjä. Tuli hamstrattua niitä aika lailla, kun Saksassa levyt ovat paljon halvempia kuin Suomessa. Esim. Musen uutuuslevyn sain 15 eurolla.

Lueskelin tuossa keskustelufoorumia ja olitte keskustelleet paljon soittimistani. Mulla ei ole Yamahaa, Euroviisuissa sattui olemaan minusta riippumattomista syistä sellainen lainapelinä. Luottomerkkinä mulla on Korgin synia. Pari päivää ennen rundia menin vielä hankkimaan Nordelectro 2. Siitä saa irti älyttömän hyvät urkusaundit! Kannattaa käydä soittelemassa eri valmistajien syntikoita ja tehdä ostopäätös vasta sitten. Jokaiselle löytyy varmastikin mieleinen peli. Hinnat vaihtelee aika lailla eikä kannata heti ostaa kalleinta mahdollista, etenkin jos on epävarma harrastuksensa kestosta. Mulle hyvien saundien lisäksi merkkaa se, että soitin on mahdollisimman käyttäjäystävällinen. Lisäksi kantsii miettiä koskettimistoa. Esim. jos soittaa tosi monimutkaisia juttuja, kannattaa panostaa siihen, että koskettimisto on mahdollisimman laadukas ja hyvä soittaa.

Palataan taas ystäväiset, nyt minä lähden katsastelemaan saksalaista ruokatarjontaa.

Kesäterkkuja  Kirjoitti: Awa  26.06.2006 klo 01:49

Täällä taas pitkästä aikaa. On ollut aikamoinen kiirus!

Niin, tapahtui sitten sellainen juttu, että tehtiin historiaa ja voitettiin Euroviisut. Hurjaa! En olisi rehellisesti sanottuna itse siihen uskonut, mutta niin vaan kävi ja nyt sitten mennäänkin ja lujaa viemässä hirviörockin ilosanomaa maailmalle. Mikäs sen mukavampaa.

Lyhyesti itse Ateenan reissusta ja yleisfiiliksistä. Meidät otettiin vastaan tosi innostuneesti ja uteliain mielin, säröääniä kuultiin tosi vähän. Pari ensimmäistä päivää oli suht rauhallisia, ehdittiin tutustua kaupunkiin ja myös euroviisutiimiimme, johon kuului YLEn ja levy-yhtiön edustajia. Tosi hyvä porukka, oli hauskaa! Ja sitten lähti itse ”viisutouhotus”, faneja, kuvaajia, toimittajia, televisiokameroita… Minne vain mentiin. Lehdistötilaisuudet jo yksistään oli melkoista hysteriaa, vaikka ne olivatkin kontrolloituja tilaisuuksia. Puhumattakaan muusta ajasta. Eri median edustajat suorastaan tappelivat haastatteluista ja salamavalot välkkyi. Ja me hirviöt nautimme tästä kaikesta pyörityksestä tietenkin täysin siemauksin.

Kun pääsimme semifinaalista jatkoon, paineet menestyksestä saatiin kuitattua. Loppu oli pelkkää plussaa, sillä olihan jatkoon pääsy Suomen viisuhistoriaa ajatellen jo melkein voitto. Itse finaalin pistelaskun aikana sitten tapahtui vielä niin iloisesti, että niitä pisteistä alkoi ropista. Levy-yhtiön Kimmo istui sohvalla vieressäni ja vuoroin iloitsi pisteistä ja vuoroin hoki, että ”malttia malttia”. Ja minä vain katsoin pistelaskua, hihkuin ja kuuntelin Kimmoa ja pikku hiljaa rupesin tajuamaan, että hänen tammikuusta lähtien hokemansa visio toteutuu ja me voitetaan koko homma. Huh huh!

Toki kokemus oli myös erittäin hämmentävä. Viime syksynä vasta tulin bändiin mukaan ja nyt on sitten vajaan vuoden aikana jo tullut voitettua viisut, esiinnyttyä Englannissa legendaarisessa Doningtonissa, listaykkösenä Suomessa ja Ruotsissa, Kauppatorin voitonjuhlat, matkattu ympäri Eurooppaa esiintyen erilaisissa tv- ja radio-ohjelmissa ja lehdissä, saatu Metal Hammer –palkinto jne. Mulla menee varmaan ainakin kaksi vuotta ennen kuin tajuan tämän kaiken oikeasti.

Asiasta toiseen. Palattiin tänä aamuna neljän keikan Juhannusturneelta. Olipa rankka mutta mukava reissu. Ensimmäinen etappi oli yksityisbileet Tammisaaren saaristossa. Ihanaa, ehdittiin loikoilla rantsussa ja katsella meren lahtea ennen illan esiintymistä. Tammisaaresta matkasimme seuraavana päivänä Raumalle. Meillä oli iloiseksi yllätyksekseni bäkkärikoppi CMX-yhtyeen naapurissa. Uskaltauduin kutsumaan itseni heidän seuraan istuskelemaan, vaikka olinkin lukenut jostain haastattelusta, kuinka herrojen mielestä on hölmöä, kun festareilla aina yhtäkkiä kaikki toisilleen tuntemattomat muusikot ovatkin ”frendejä” keskenään. Ei se mitään, mulla oli ainakin mukavaa. Heput kun ovat niin maanläheisiä ja tietenkin rockmeiningin konkareita. Sain kokeilla soittaa A.W.:n bassoa, jonka hän tosin otti nopeasti multa pois jostain kumman syystä… Ja sain myös osakseni kummastelua, kun ”tuntui tytölle vesimeloni maistuvan”, no okei, Jannen lautaseltakin taisin palasen verottaa. Rumpali Tuomas Peippo (btw, erittäin symppis tyyppi) muistutti, että nyt meidän pitää muistaa nauttia kaikesta täysillä, elämmehän ainutlaatuista ajanjaksoa elämässämme. Totta! Itse RMJ:n keikka oli upea kokemus, jengiä todella paljon ja tunnelma katossa.

Raumalta bussi- ja tila-autokaravaanimme suuntasi Joensuun Juhannusta viettämään. Yleisöä ei ollut ihan yhtä paljon kuin Raumalla, mutta tunnelma samalla tavalla katossa. Ja sehän on tärkeintä. Festareilla oli järjestetty myös pyörätuolilla liikkuville mahdollisuus päästä katsomaan bändejä eturiviin. Hieno homma!

Viimeinen keikka olikin sitten Kalajoen hiekkasärkillä. Maisemat olivat hulppeat, aava meri, meri Awan. Ja hiekkaa. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen, joten sitä hiekkaa oli sitten suussa, silmissä, iholla ja joka paikassa. Jouduin jopa pyyhkimään kaksi kertaa kesken keikan soittimeni hiekasta, kun ei enää sormet pysyneet koskettimilla ja kosketusnäyttö ei toiminut. Tuulen takia pyroja jouduttiin myös harmiksi karsimaan. Menoa nämä asiat eivät kuitenkaan tuntuneet haittaavan, sillä meininki oli taasen mahtava! Jouduimme myöhästyttämään vartilla jopa itse keikan alkua, niin paljon oli jengiä tulossa katsomaan meitä. On muuten aika todella upea fiilis, kun aloitan keikoilla soittamaan HRH:n urkuintron. Huutomyrsky on mahtava, kun tuhannet ihmiset iloitsee! Kiitos, ilman teitä ei olisi meitä.

Kuulumisia  Kirjoitti: Awa  11.04.2006 klo 17:37

Vähän tilitystä heti alkuun: Kiitos tuhannesti myönteisestä palautteesta ja symppisviesteistä, joita olette lähettäneet, kun bändiämme on syytelty ties mistä. Rehellisesti sanottuna kaikista eniten pahoitin mieleni taannoisesta Iltalehden pappi-jutusta. Joo, ymmärrän, että siihen oli varmaan haalittu papit, joilla on meistä kielteinen mielipide ja varmaan heidän sanojaankin oli väännelty lehteä myyvään muotoon. Mutta mutta… en lähde tässä sen kummemmin itse uskontoasiaa käymään läpi, mutta tämän kuitenkin haluan sanoa: Kuvaa hyvin tätä yhteiskuntamme nykytilaa se, että taho jonka pitäisi ymmärtääkseni olla harkitsevainen ja suvaitsevainen ”yhteiskuntamme omatunto”, lähtee langettamaan meille pikatuomion perehtymättä asiaan ollenkaan. Aika pelottavaa. Onneksi kirkon taholta tuli tämän jälkeen myös myönteisiä kommentteja.

Keikat Lapualla ja Jyväskylässä (31.3. & 1.4.) menivät hyvin. Lapuan jälkeen tulikin hetkeksi haikea olo kun tajusi, että on kuukauden keikkatauko edessä. Toisaalta käytännössä ihan hyvä, että on taukoa, aikamoinen alkuvuosi kun on bändillämme ollut! Nyt on ollut aikaa kelailla kaikkia tapahtumia rauhassa.

Jyväskylässä oli tupa täynnä innokasta yleisöä ja keikka sujui hyvillä fiiliksillä. Keikan jälkeen ajoimme yön huonossa kelissä Lapualle, jossa majoituimme hotelliin. Mulla oli yksin kahden huoneen kompleksi, jee. Tosin ylempää luokkaa kun olen, niin eihän mulle vaatimattomampi järjestely olisi kelvannutkaan… Lapuan yleisö oli myös hyvin mukana. Aika vähän tappelujakin oli kuulemma ollut keskivertolauantai-iltaan verrattuna (?!). Lapualla oli ihan oma fiiliksensä. Kun katseli ympärilleen, tuntui kuin olisi ollut pienoismallin sisällä. Kauniita vanhoja puutaloja siellä täällä, paljon kirkkoja. Ihmisiä ei näkynyt juuri missään, paitsi sitten keikalla oli yhtäkkiä monta sataa riehakasta katsojaa.

Paluumatka ei mennyt ihan putkeen. Porukka alkoi olla oikeasti aika väsyksissä ja Lahdessa sitten puhkesi rengas bussista. Eipä siinä auttanut kuin odotella, että bussifirma etsii sunnuntai-iltana miehet vaihtamaan renkaan. Parin tunnin odottelun jälkeen Rengasstopin miehet pelastivat väsyneet hirviöt ja pääsimme seuraamaan aitiopaikalta kuinka bussiin vaihdetaan ammattimaisesti takarengas. Viimeisellä taipaleella välillä Lahti-Hki jutut olivat jo sitten tätä luokkaa: ”Mulla on kaveri, jolla on kaveri, jonka nimi on Heimo Tiitti. Sen lempinimi on Hepa. Hassua.” Suunnilleen näin kertoi logistiikkapäällikkömme Renska, joka on kuuluisa laajasta tuttavapiiristään. Ja voi kun nauratti :)

Palauteosioon: Saan säännöllisesti palautetta HRH:n taustalauluista viisuissa. Kiitos paljon siitä, niin risuista kuin ruusuista. Haluaisin kuitenkin vielä painottaa, etten ole ainoa joka siellä on äänessä. Tämä kun tuntuu olevan monelle epäselvää. Meillä on apuna erittäin lahjakas ja mukava mies nimeltä Pasi Rantanen, Thunderstone –yhtyeen vokalisti. Lisäksi myös Kita laulaa taustoja. Ja tietenkin OX ja Amen kertseissä. Eli vaikka se kamera kuvaa taustalauluosuuksissa välillä pelkästään minua, niin äänessä on samaan aikaan aina vähintään kolme henkilöä. Siis kaikissa taustalauluosuuksissa. Kukaan muu ei sooloile kuin herra Lordi. Lisäksi on pohdiskeltu sitä, vaikuttavatko maskit ja hampaat laulamiseen. Totta kai vaikuttavat, niin äänenmuodostukseen, kun suu on täynnä ylimääräistä ja maski estää avaamasta suuta kunnolla auki kuin äänenlaatuun, kun laulaa maskin läpi (Kidalla mikki on vielä rumpujen soiton takia maskin sisällä).

Palataan taas ystäväiset, nyt pitää mennä pakkaamaan Kyöpelinvuoren reissua varten.

Ystävät hyvät  Kirjoitti: Awa  26.03.2006 klo 22:53

Kalman siirryttyä Lordin taustapiruksi, tai paremminkin taustazombieksi, ehdotin Psyanidelle josko voisin ryhtyä pitämään Kalma’s Corneria vastaavaa palstaa. Psy keksi nimeksi Awa’s Asylum ja tänne kirjoittelen jatkossa bändin kuulumisia.

1.3. julkaistiin Lordin kolmas pitkäsoitto The Arockalypse. Olimme hyvin tyytyväisiä biiseihin ja erityisen ylpeitä ja otettuja legendaarisista vierailijoistamme. Levy on uponnut myös yleisöön mainiosti, mistä olemme iloisia. Levyn vääntäminen on pitkällinen ja tunteita herättävä prosessi, etenkin tällaiselle rec-nappulasta hysteeriseksi tulevalle kosketinsoittajalle. Sen takia Asematunnelin Anttilan nimmarinjakotilaisuus tuntui erityisen palkitsevalta. Jengiä oli pulju täynnä jotka oikeasti ostivat meidän levyjä ja pyysivät vielä nimmareita kaupan päälle. Kiitos siitä.

Levytyssessiossa kaikkein hienointa oli tietenkin soittaa flyygelillä Snows In Helliin pianot. Syntikoita vääntämässä olimme pääosin minä, hra Lordi ja tuottajamme Tuovisen Jyrki. Me kaikki kolme satumme olemaan aika lupsakoita, kuten hra Lordia on kuvailtu lehdistössäkin, joten studiossa meni tovi jos toinenkin joutavaan höpöttelyyn (ettehän kerro levy-yhtiön pomoille). Juttua irtosi niin netin kamalista onnettomuuskuvista, joissa on päitä irti ym. mukavaa ja joiden katselemisesta tuli voimakasta pahoinvointia allekirjoittaneelle, kuin myös siitä mikä on parasta hoitoainetta ja shampoota. Erään neitokaisen kun piti keretä yhtenä studiopäivänä kaiken kiireen keskellä Sokokselle hamstraamaan hiustenhoitotuotteita, kun kerta alennuksessa olivat. Ts. asian ytimessä pysyimme koko ajan ja töitä tehtiin nyky-yhteiskunnan vaatimalla tehokkuudella. Amerikan meiningillä vaan, your workplace is your second home, at least when you count the hours.

Bringin Back the Balls to Finland –kiertue lähti käyntiin Seinäjoelta 3.3. Ensimmäinen keikka oli, hmm… sanotaan vaikka soitannollisesti ainutlaatuinen. Noh, eka keikka on aina eka keikka. Matkaa olemme tehneet Apulanta-yhtyeenkin suosimalla punaisella bussilla. Kivoja reissuja, hienoja keikkoja. Rovaniemellä oli vähintäänkin kuningatarfiilis. Oulun Teatria kaiken kaikkiaan mahtava keikkapaikka, Nosturin levynjulkkakeikka viisuvoiton jälkeen…Jee! Jengi on ollut todella hyvin messissä keikoilla ja porukkaa on ollut vauvasta vaariin. Erittäin ikimuistoisia kokemuksia siis. Ensi viikonloppuna olisi sitten vuorossa Jyväskylän ja Lapuan keikat, tervetuloa!

Ns. Spinal tap-tilanteita on jo ollut useita. Ehkä bändille on ollut ainakin tällä rundilla tyypillisintä eksyminen matkalla lavalle tai pois sieltä. Viimeksi YLE:n studiolla puvustajamme Johanna sai hyvät naurut, kun hra Lordi ja minä poukkoilimme studion sokkeloissa ja päädyimme siivouskomeroon (reitti takahuoneesta studioon oli oikeasti aika helppo…) On varmastikin hauskan näköistä, kun hirviöt haahuilevat eksyneen näköisinä käytävillä :)

Euroviisuhysterian saimme aikaiseksi 10.3. voitettuamme Suomen karsinnat. Voitto tuntui aivan älyttömän hienolta. Asian tajuamisessa menikin pari päivää. Voitettiinko me todella?! Iltapäivälehtien lööpit viimeistään herättivät todellisuuteen. Aika uskomattoman likaiseksi on meininki mennyt myös Suomen mediassa. Ja yllättävää miten monen suomalaisen itsetunto on edelleen aivan pohjamudissa. Hei c’mon, ne on kuitenkin vaan Euroviisut! No, onneksi enemmistö on hyvillään voitostamme ja kannustanut. Ja olihan se myös hienoa olla hetken aikaa ”kuuma peruna” ja viikon puheenaihe. Katsotaan sitten toukokuussa minkä polemiikin saamme vielä aikaiseksi!

Voikaa hyvin!