« Takaisin Elokuvat -sivulle

Lordi's The Kin
  valmistusvuosi: 2004
  ohjaus: Lauri Haukkamaa
  käsikirjoitus: Adam Vandor, Lauri Haukkamaa, Lordi

The Kin on noin puolituntinen Lordi-maailmaan sijoittuva lyhytelokuva, joka julkaistiin The Monsterican Dream -albumin kylkiäisenä DVD-formaatissa huhtikuussa 2004. Tarina kertoo Annasta, joka tekee tutkimustyötä hirviöistä ja joutuukin omakohtaisesti todistamaan niiden enemmän tai vähemmän olemassa oloa. Elokuvaa voi ajatella Hämärän rajamailla -tyylisenä itsenäisenä episodina. Tarina on surrealistinen, ja jättää katsojalle avoimia kysymyksiä, joita jokainen voi miettiä oman päänsä sisällä. Elokuvassa esiintyvät myös Lordi, Kalma, Amen, Kita ja Enary, mutta eivät yhtyeenä, ja ainoastaan sivurooleissa.

Elokuvan kuvaukset aloitettiin syksyllä 2003 ja ne jatkuivat aina vuoden 2004 kevääseen. Elokuvan on ohjannu Lauri Haukkamaa, ja tarina on lähtöisin mm. itse Lordin kynästä.

Kuvakaappauksia (12kpl)


Lordi's The Kin - Virallinen traileri (0:31)
Erittäin harvoin nähty, The Kin -lyhytelokuvan virallinen traileri.
 

Behind the scenes

Eräänä marraskuisena lauantaina vuonna 2003 minulla oli mahdollisuus vierailla elokuvan kuvauksissa päivän ajan. Tuolloin kuvattiin Kitan- sekä koko elokuvan loppukohtaus. Päivä alkoi Itä-Helsingin metsissä Kitan jahdatessa tulevaa uhriaan. Kun kohtaus oli saatu purkkiin, oli aika siirtää kuvausryhmä Design-museoon, lähes Helsingin keskustaan. Siellä oli määrä kuvata elokuvan päättävä kirjanjulkistamistilaisuus. Pääsin jopa itsekin elokuvaan mukaan avustajana tilaisuudessa mukana olevana vieraana. Kun kuvaukset saatiin päätökseen, oli aika pakata kamppeet ja lähteä takaisi kotiin päin. Ennen lähtöä otin mm. vielä kuvia Lordin uudesta maskista. Kokonaisuudessaan päivä vierähti nopeasti aamusta iltaan ollen kuitenkin yksi hienoimmista tähänastisita kokemuksistani. Elokuvan tekemisessä olin vielä mukana siten, että tekemiäni tavalla tai toisella Lordi-aiheisia "taideteoksia" vilahtelee kohtauksissa pitkin elokuvaa. Alla vielä muutamia behind-the-scenes -kuvia elokuvan kuvauspaikoilta.

Kaikki kuvat / all photos / alla bilder / alle Bilder:
© Juha Syrjänen (psyanide)

Kuvien luvaton käyttö ehdottomasti kielletty!
Do not use images without permission!
Använd inte dessa bilder utan att be upphovsmakaren om lov
Verwenden Sie keine Bilder ohne Erlaubnis