![]() ![]() ![]() |
||||||
![]() |
Live: 13.05.2004, Nosturi, Helsinki Kirjoitti: psyanide (psyanide@monsterdiscohell.com) Torstainen alkuilta, ja tarkoitus lähteä tarkastamaan vuoden ensimmäistä Lordi-keikkaa. Saavuimme Helsingin Nosturiin hyvissä ajoin tarkkailemaan mielenkiinnolla lavasteiden ja muiden juttujen pystytystä. Esimerkiksi Enary oli saanut taustalleen urkupillejä muistuttavan rakennelman. Myös kosketinsoitinständin etupuolelle oli aseteltu suurehko ja tyylikäs Lordi-symboli. Taustalavasteet oli rakennettu Blood Red Sandman -musiikkivideon tyylillä näyttämään ränsistyneeltä mökiltä; vilkkuvat lyhdyt ovenpielissä, jos jonkinmoisia epäsikiöitä kurkkimassa ikkunoista, sekä triviaalityylinen "1428" -ovikyltti. Lavalle oli myös ahdettu massiivinen ilmatorjuntatykki, joten mäiskettä ja pauketta oli odotettavissa. Vaihdoimme viimeisimmät kuulumiset bändin jäsenten, sekä Metal Günthereiden kanssa, ja siirryimme hyville paikoille eturivin tietämille odottelemaan keikan alkua. Kun viimein KISSin God of Thunder alkoi soida, oli aika kääntää katseet lavan suuntaan. Alkuperäisen S.C.G. -ja uuden Threatical Trailer -alkunauhojen yhdistelmän saattelemana Bring It On pääsi käyntiin ensimmäisten pommien räjähtäessä. Veritahroin koristeltu esirippu putosi paljastaen lavalle saapuneen monsteriviisikon. Itse Lordilla oli tyylikäs sudentalja harteillaan, ja Kalmalla uuden levyn ja pressikuvien myötä tutuksi tullut silinterihattu. Seuraavana vuorossa oli Not The Nicest Guy edelliseltä Get Heavy -pitkäsoitolta. Soitto kulki todella lennokkaasti, mutta kuitenkin tarkalla ja timmillä otteella. Get Heavylta kuultiin kokonaisuudessaan 5 kappaletta; Not The Nicest Guy, Biomechanic Man, Get Heavy, Devil Is A Loser, sekä Would You Love A Monsterman? Kyseiset kappaleet kuulostivat paremmalta kuin koskaan. Myös joka ikinen uusista The Monsterican Dream -levyn kappaleista toimi myös livenä varsin mainiosti. Lähes jokaisessa biisissä oli mukana jotakin pikkukivaa; esimerkkeinä Children Of The Nightissa runsaasti savuava pääkallo punaisin loistavin silmin, sekä Blood Red Sandmanissa hiippalakki, lahjasäkki ja hyytävä kehto lavan etuosassa. Juuri Blood Red Sandman olikin koko setin kohokohtia. Kappale on mieletön jyrä, joka suorastaan pakottaa yleisön liittymään huutomyrskyyn viimeistään väliosan HO! HO! HO! -huudoissa. Kylmät väreet sai myös aikaan Wake The Snake -rykäisyssä Lordin laulama "Sinking in my poison, drowning in psyanide..." -lause sormella osoituksin. Amenelle oli suotu oma kitaranvinguttelutuokio juuri ennen Biomechanic Mania, Kitan Pet The Destroyer alkoi Renskan härnätessä kyseistä ihmispetoa, ja Enary sooloili kauniin Magistra Noctensa. Raivokkaiden aplodien ja vihellyskonsertin saattelemana siirryttiin Kalmageddoniin, jonka päätteeksi Kalma lasautti kylmänviileästi ja tyylikkäästi haulikolla yleisön ylle pienen räjähdyksen. Vaikka setissä oli runsas määrä kappaleita, tuntui keikka suhisevan ohi jälleen kerran liian nopeasti. Vielä pari coveria kun olisi saatu mahdutettua biisilistaan, niin olisi keikka ollut paras Lordi-veto koskaan. Omalla kohdallani tämä oli yhdeksäs Lordi-keikka, mutta vastedeskin jaksan seurata aktiivisesti mitä lavalla tapahtuu. Kyllästymisestä ei siis ole tietoakaan. Tuttujakin tuli illan aikana bongailtua. Monsterboardilaisista törmäsin Wrathchildiin, Black Spiritiin, Pirulaiseen, Riesaan, Little Ameneen, sekä tietysti myös MonsterDiscoHell.Comin omaan Tepiin. Kiitoksen heille siitä pikaisesta sananvaihdosta ja seurasta. Jatkossa varmasti vielä tavataan! Biisilista:
Threatical Trailer
![]() Kirjoitti: Wrathchild Lähdimme keikalle kolmen hengen poppoossa (Pirulainen, kaverini Janne ja minä) kohti Nosturia, heti Pirulainen oli saapunut paikalle ja minä olin saanut vedettyä maskit naamaani. Nosturille matkasimme rauhallisesti henkilöauton kyydissä. Tai no en nyt tiedä rauhallisesta, kyllähän ne ihmiset hieman katsovat, kun etupenkillä istuu Lordin vammainen veli. Matkalla tuli myös vastaan pari mormonia, ja olisi kieltämättä ihan älyttömästi tehnyt mieli vetää pää ulos ikkunasta ja huutaa jotakin ei-niin-älykästä. En sitten kuitenkaan kehdannut... Matkalla keskustelimme innokaina siitä, KUN minä sinne backstagelle pääsen. Niinhän Amen ja Lordi olivat luvanneet - Tulet keikalle maskit päällä, pääset backstagelle tapaamaan bändiä. Olin kyllä aivan henkisesti valmistausunut siihen, että en siellä backstagella tule koskaan käymään... Nosturille saavuimme n. 1,5 aikaisemmin, kuin keikka alkoi. Heti alkumetreistä lähtien sain kiinostuneita katseita pärstääni kohtaan ja ensimmäisen kerran WC:ssä käytyäni, sain toiselta asioivalta todella positiivista palautetta. Keikan alkua odoteltiin ja odoteltiin. Sinä aikana Psyanide otti myös meistä lautalaisista yhteiskuvan. Päätimme pesiytyä kaverini Jannen kanssa eteen seisomaan ja odottelemaan. Ei keikan alkuun ollut kuitenkaan enää kauaa. Yhtäkkiä olkapäähäni koputtaa mies, englantia puhuva mies. Keskustelumme meni suomennettuna kutakuinkin näin:
Mies: "Tiedätsä mikä tämä on?", sitten hän näytti pientä lappua. Meinasin kuolla onnesta ja itseasiassa kuolinkin, mutta vain hetkeksi. Tässä vaiheessa myös siirryin Pirulaisen ja Black Spiritin tappolistalle. Keikka alkoi ja olin aivan extaasissa. Niin passin, kuin yleensäkkin keikan alkamisen takia. Threatical Trailer oli sinänsä minulle kyllä aika yllätys, koska en oikeasti ajatellut, että sillä aloittaisivat. Kuitenkin aloittivat... BRING IT ON! BRING IT ON BIG TIME!!!, näiden huutojen ja Lordin uuden "turkiksen" jälkeen monsterit laukoivat Not the Nicest Guyn ja Fire in the Holen (Muistaakseni?). Kyllä hymy taas oli herkässä, kun kuunteli Firen niljakkaan rasvaisia lyriikoita - aivan loistava biisi! Biisit jatkuivat ja jatkuivat, ja olivat helvetin kovia! Erityisesti mieltäni lämmitti Blood Red Sandman ja kyseisen biisin rekvisiitta; hiippalakki ja unihiekka. Ja kappas, löytyihän sieltä unihiekan seasta käsikin. Voi ei... Parasta antia oli myös pieni lavalla vedetty inside-läppä, mistä Psy puhuikin jo edellä... Kalmageddon ja ase, ja yleensäkkin kaikki pommit, tekivät keikasta aivan uskomatonta katseltavaa! Kaunis Magistra Nocte kosketti syvältä, todella kaunis kappale. Loistava keikka! Keikan aikana pärstääni haluttiin ehdottomasti kuvata. En yhä edelleenkään tiedä miksi ja mihin, mutta keikkani keskeytettiin törkeällä tavalla. Hehheh. On se niin väärin... Keikan aikana Kita taas tapansa mukaan heitteli kapuloita yleisöön. Ensimmäinen lähti kauas taakse, ei ollut mitään mahdollisuuksia saada kiinni, kun taas toinen - suoraan syliini. Meinasin kuolla. Plektratkin viuhuivat, mutta niitä en saanut kiinni, sen verran kauas menivät. Amenen pyyhe lähti myös ihan väärään suuntaan. Keikan lopuksi, WYLAMin jälkeen Kita tuli viskomaan viimeiset kapulansa yleisöön. Toinen viuhahti juuri ylitseni, toinen - suoraan syliini. Olin varma, että kohta tulee turpaan - KAKSI KAPULAA!!! Ihan käsittämätön tsägä! Tätä en voinut todellakaan uskoa todeksi ja en usko vieläkään. Paitsi kyllä ne tuolla kaapissa nyt hyvässä tallessa majailevat...
WYLAMin päätyttyä, ja ihmisten valuessa pois Nosturista, käveli tämä samainen mies minua vastaan portaissa: Koko ilta oli minulle todellinen unelmies täyttymys! Keikalta kapulaa mukaan, backstage-passi ja tapaaminen bändin kanssa ja yhteiskuva. Parempaa ei voi oikeasti voi toivoa! Ehdottomasti haluan kiittää Lordia, Amenta, Kitaa, Kalmaa ja (erityisesti) Enarya maailman parhaasta illasta! Myös Pirulainen, Black Spirit, Psyanide ja ThunderStruck saavat kiitokseni! KIITOS! Ps. Monstereiden hiki....Ah, mikä aromi. :) ![]() Lavan takana on aina tilaa |
|||||
|
||||||