« Takaisin Keikat -sivulle

Live: 26.06.2004, Party Planet, Kouvola

Kirjoitti: NeonLightChild

(Raportin alkuosa täällä)

Hotellihuoneessani sallin itselleni hetken lepotauon, sillä tuntui kuin edellisen päivän keikkojen ja aamupäivän junassaistumisen jälkeen olisin vanhentunut vähintäänkin sen 10 vuotta. Eihän minulla mitään kiirettä festarialueelle ollut, Lordi kun oli se ainoa bändi minkä ylipäätään halusin nähdä. Noh, raahauduin joskus yhdeksän aikoihin, ehkä tuntia tai puolta aiemmin festarialueelle jossa sattumalta törmäsin Ameniin. Juttelimme siinä hetkisen ja otin pari valokuvaa, jonka jälkeen päästin herran nukkumaan. Siinä pikkuhiljaa siirryin kohti ykköslavaa, ja tuli siinä nähtyä Klamydian keikkakin eturivistä. Tosin ajatukseni olivat jo niin sekaisin että en muista keikasta juuri muuta kuin sen, että Vesku onnistui kaatamaan mikkistandin lavalta alas ties kuinka monta kertaa.

Klamydian lopetettua hivuttauduin pikkuhiljaa paremmille paikoille, ja loppujen lopuksi seurasin Lordin keikkaa lähes suoraan Kalman edestä. Yleisö oli hyvin mukana koko keikan ajan ja monsterit tuntuivat olevan ehkä vielä paremmassa vedossa kuin päivää aiemmin Nummijärvellä. Mukavana yllätyksenä Wallu Valpio tuli keikan loppupuolella ilmoittamaan, että rakkaalla harsopäällämme Amenilla oli syntymäpäivä! Suloisen (?!) yhteislaulun saattelemana Amenille lahjoitettiin iiiiiso laatikko (jonka sisällöstä voi lukea Monsterboardilla Amenin omassa topicissa), ja onnitteluiden jälkeen keikka saattoi taas jatkua. Viimeistään WYLAM:in aikana viimeisetkin äänenrippeeni häipyivät kokonaan. Kurkkuni oli tulessa, joka paikkaa (eritoten jalkoja) kolotti ja niskat olivat kipeänä moshaamisesta. Hyvillä mielin kuitenkin lähdin raahustamaan hotelliani kohti. Neljäs Lordi-keikkani oli siis takana päin, ja näinhän se menee että nälkä vain kasvaa syödessä...

Seuraava päivä menikin lähes kokonaan junassa istuskellessa ja kameran sisältöä tutkiskellessa. Matkan aikana ehdin kuuntelemaan The Monsterican Dreamin läpi noin kahdeksan kertaa ja Get Heavyn muutamaan kertaan. Oli minulla matkalla mukana myös kaksi Stratovariuksen levyä, mutta jostain ihme syystä ne eivät soittimessani käyneet kertaakaan. Ylipäätään tarkoituksenani oli lähteä juuri Stratovariusta katsomaan, mutta asiat kääntyivät ikään kuin päälaelleen. Noh, vaihtelu virkistää, niinhän sitä sanotaan.

Näin loppuun lienee pakko (Kitan ja Amenin käskystä, hehee) sanoa, että ovat kyllä erittäin hauskoja tyyppejä (öh – siis hirviöitä) kaikki. Vaikka ihan varmana olisin sen maininnut ilman käskyäkin, tulihan se huomattua jo silloin kun ensimmäistä kertaa hemmojen kanssa vuosi sitten juttelin.

Vielä kertaalleen NÄIN suuret kiitokset bändille, Renskalle, Sasulle, Mickelle, Johannalle ja kaikille muillekin ketä minun kuuluisi tässä kiittää (pahoittelen huonohkoa nimimuistiani), ja extrasuperhyperkiitokshalitukset Amenille! Voin vaikka vannoa, että ette te näin helpolla minusta eroon pääse!