
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 |
  
Uutisarkisto: MDH 3.0
Tältä sivulta löydät arkistoituna kaikki MonsterDiscoHell.Com 3.0:ssa julkaistut uutiset ajalta 06.08.2007 - 26.03.2008.
 | Lordi-dokumentti TV2:lta tänään! Kirjoitti: Hemitys 25.03.2008 klo 15:00 |
TV2 lähettää tänään kello 23.00 alkaen Lordi-dokumentin, joka kantaa nimeä Would you love a monsterman? 50-minuuttinen dokumentti on kuvattu eri puolilla maailmaa ja se seuraa Lordin arkea tien päällä. Kyseessä ei siis ole ohjelma euroviisuvoittaja-Lordista vaan rockbändi Lordista jonka toimenkuva koostuu työläistä rundeista ympäri maailman. Luvassa on kuvamateriaalia niin Japanista, Yhdysvalloista kuin Dark Floors-elokuvan kuvauksistakin. Näiden ohessa Lordin jäsenet kertovat bändin vaiheista ja uhrauksista joita he ovat joutuneet tekemään menestyksen eteen.
Dokumentin on ohjannut Riikka Heino.
 | Dark Floorsin DVD-julkaisu Kirjoitti: Hemitys 20.03.2008 klo 13:02 |
Solar Filmsin kotisivujen mukaan Dark Floors-elokuva julkaistaan DVD:nä kesäkuun 13. päivä. Mahdollisista lisämateriaaleista ja muusta aiheeseen liittyvästä lisäinformaatiota myöhemmin.
 | Kauan kaivattua infoa lavarekvisiitasta ja efekteistä! Kirjoitti: psyanide 19.03.2008 klo 17:54 |
Jälleen on kiusallisen hiljaista Lordi-uutisrintamalla, joten tässä välissä onkin hyvä ja sopiva hetki päivittää jälleen MonsterDiscoHell.Comia täysin uudella sisällöllä. Tätä ovat ajan mittaan monet vierailijat toivoneet, kaivanneet ja kyselleet. Nyt nimittäin MDH:ssa on avattu uusi Lavarekvisiitta -sivu, jolta löytyy tiedot kuvien kera havainnollistettuna kaikista vuosien varrella Lordin keikoilla ja muissa live-esiintymisissä nähdyistä efekteistä ja propseista. Yhtyeen lavashow'han jälleen kehittyy viimeistään seuraavan levyn myötä, joten seurailkaahan sivua uusien ihmeiden varalta.
Hieman samaa aihetta sivuten voidaan uutisoida, että Lordihan tekee ensiesiintymisensä Uudessa-Seelannissa ROCK2WGTN -tapahtumassa tulevana lauantaina 22. maaliskuuta. Samoissa pirskeissä ovat mukana mm. myös niinkin suuret nimet kuin KISS, Alice Cooper, Ozzy Osbourne, Whitesnake, sekä Poison. Lavasteet ja muut visuaaliset jipot tapahtumaan suunnittelee ja järjestää elokuva-alalta tuttu, Oscar-patsaillakin palkittu WETA Workshop. Tällä sivulla voi käydä tutustumassa siihen, millaista kivaa on paikanpäällä luvassa 30:n cheerleader-zombien lisäksi. Ainakin omien sanojensa mukaan tiedossa on suurin maailmassa koskaan rock-konserttiin järjestetty kilke. Jäädään odottelemaan innolla kuvamateriaalia tapahtumasta.
 | Awa 229v! Kirjoitti: psyanide 16.03.2008 klo 14:59 |
 MonsterDiscoHell.Com toivottaa paljon onnea tänään 229 vuotta täyttävälle kosketinsoittajakummitukselle!
 | Lordi-päivä Ideaparkissa marraskuussa Kirjoitti: Hemitys 08.03.2008 klo 19:06 |
Lordin tulevan neljännen pitkäsoiton julkaisua juhlistetaan ensi marraskuussa Lempäälän Ideaparkissa näyttävällä tavalla. Ideaparkin omien sivujen mukaan lauantaina 8.11. tapahtumapaikalla pidetään nimittäin oikea Lordi-päivä, jolloin luvassa on monenlaista herkkua. Päivän mittaan juhlittavien levyjulkkareiden lisäksi samana iltana luvassa on Lordin konsertti!
Dark Floors-elokuvan pressitilaisuudessa bändi arvioi tulevan pitkäsoiton julkaisuajankohdaksi Halloweenia ja tämän Lordi-päivän päivämäärän pohjalta voitaisiin varovaisesti arvella levyn ilmestyvän viikolla 45, tarkemmin ottaen keskiviikkona 5.11. Nämä ovat kuitenkin vielä tässä vaiheessa täysin varmistamattomia arveluita, joten älkää vielä kaivako kalentereitanne esille. MDH.com tarkkailee tilanteen kehittymistä...
Ideapark Liven kotisivut
 | Ensi kesän keikkoja Kirjoitti: Hemitys 08.03.2008 klo 15:19 |
Lordi-uutisrintamalla on jälleen hetken verran hiljaisempaa kun bändi keskittyy täysipainotteisesti tulevan pitkäsoittonsa valmisteluihin. Nauhoituksista huolimatta Lordi soittaa ensi kesän silti nipun keikkoja, joista on tähän mennessä ilmoitettu seuraavat vedot:
02.07. Castle Fest, Smederevo, Serbia 05.07. Waldrock, Bergum, Hollanti 12.07. Olutset, Iisalmi 25.07. Noc. Festival, Benatska, Tshekki 02.08. Wacken Festival, Wacken, Saksa
Dark Floors-elokuva on myös lähtenyt levitykseen ulkomaille pikkuhiljaa, ja tähän mennessä sekä Islanti että Viro ovat saaneet ensi-iltansa.
The End Records julkaisee Lordin debyyttipitkäsoiton Get Heavy yhdysvalloissa toukokuun 13. päivä. Alunperin vuonna 2002 julkaistu levy saa hieman uutta ilmettä, kun uusintapainokselle on lätkäisty mukaan bonusraidaksi Devil Is Loser-singlen b-puolelta tuttu Don't Let My Mother Know.
 | Ensi kesän ensimmäinen keikka Suomessa varmistettu Kirjoitti: Hemitys 28.02.2008 klo 17:06 |
Iisalmen Oluset-tapahtuma on ilmoittanut ensi kesän esiintyjänsä, ja yksi näistä on oma monsteripoppoomme Lordi. Ensi kesän suht hiljaista keikkatahtia uuden pitkäsoiton nauhoitusten takia pitävä Lordi esiintyy tapahtumassa lauantaina 12. heinäkuuta. Tämä on yksi harvoista mahdollisuuksista nähdä Lordi Suomen suvessa tänä vuonna, joten käytä mahdollisuus ihmeessä hyväksesi!
Lisätietoja tarjoilevat tapahtuman omat nettisivut osoitteessa http://www.oluset.fi.
 | Synttäri-Lordi! Kirjoitti: psyanide 15.02.2008 klo 22:54 |
Varsinaisella Lordi-uutisrintamalla on juuri tällä hetkellä harvinaisen hiljaista, mutta tätä vuorokautta ollessa vielä jäljellä ja tätä kuitenkaan yhtään väheksymättä, MonsterDiscoHell.Com toivottaa valtaisasti onnea tänään 15. helmikuuta syntymäpäiviään viettävälle Mr. Lordille!
 | Lordi-dokkarin esittämisestä & fanigalleriaa Kirjoitti: psyanide 11.02.2008 klo 16:09 |
Nyt on allekirjoittanutkin palannut takaisin kotiinsa hurjalta Oulu-reissultaan. Erittäin antoisa matka oli ja tuli siis tosiaan Lordi-intoiltuakin siinä määrin, että oli mukana Dark Floors lehdistötilaisuudessa, maailman ensi-illassa, jatkobileissä, sekä Rovaniemelläkin Lordi's Rocktaurantissa tuli käväistyä. Kiitokset vain asianomaisille hauskasta rupeamasta. Kuvia ja videon reissulta löydät edelleen täältä. Mutta nyt varsinaisiin uutisiin:
Sain luotettavasta lähteestä vihiä, että Lordi-dokumentti, joka piti tulla jo viime jouluksi, esitetään ensimmäistä kertaa tiistaina 25. maaliskuuta, klo 23.00. Ensimmäinen puoliskohan tästä dokkarista nähtiin viime vuonna Euroviisujen aikaan. Ja tässä nivotaan loputkin asiat kasaan. Faneille, sekä tietysti myös ihan kaikille muillekin luvassa siis erittäin mielenkiintoista materiaalia. Uusintana dokumentti tulee 9. huhtikuuta klo 23.40. Näistä esitysajoista, ja lopullisesta kanavasta muistutellaan kyllä lähempänä itse ajankohtaa, mutta kannattaa tämä jo kalenteriinsa ylös merkitä!
MDH:n Fanigalleriaan lisäilin Oulun Scandic hotelilla 6.2. Dark Floors -lehdistötilaisuudessa otetun kuvan käyttäjälle mummy-. Ohjeet omien kuvien lisäämiseksi löydät Fanigallerian etusivulta.
Tiedossa oli, mutta jäi uutisoimatta aiemmin, että uusimmasta Roolipelaaja-lehdestä löytyy juttua Mr. Lordin roolipeliharrastuksesta, sekä tekeillä olevasta Lordi-pelistä. Läpyskä löytyy lehtipisteistä ja hintaa sillä on 9EUR.
 | Tunnelmia Dark Floors -ensi-illan jälkeen Kirjoitti: psyanide 08.02.2008 klo 17:34 |
Noniin, nyt on jälleen aika päivitellä sivustoa, ja tällä kertaa tarjolla onkin valtaisasti materiaalia näin Dark Floors -maailman ensi-illan tiimoilta. Täällä Oulussa olen siis viettänyt aikaani koko viikon ja vielä pari päivää tämänkin jälkeen. Keskiviikkona, 6. päivä olimme siis MDH:n Dark Floors -kilpailun voittajien kanssa Oulun Scandic Hotelilla elokuvan lehdistötilaisuudessa. Haastateltavina olivat koko yhtyeen lisäksi mm. elokuvan miespääosan esittäjä Noah Huntley, naistähti Dominique McElligott, sekä tietysti ohjaaja Pete Riski. Pressitilaisuuden jälkeen illalla olikin sitten vuorossa hurjasti odotettu elokuvan maailman ensi-ilta Oulun Energia Areenalla. Elokuvan esityksen jälkeen Lordi soitti valtavalla tykityksellä lyhyehkön live-setin, joka piti sisällään kappaleet Would You Love A Monsterman?, Who's Your Daddy?, Beast Loose In Paradise, Devil Is A Loser, Bringing Back The Balls To Rock ja Hard Rock Hallelujah.
Kuvia ja videomateriaalia pressitilaisuudesta ja ensi-illasta löydät läjäpäin tältä sivulta. Lisää kaiken ensi-iltatohinan jälkeisiä tunnelmia löydät Solar Filmsin sivuilta.
Eilen torstaina kävimmekin sitten Mr. Lordin johdolla päiväretkellä Rovaniemellä asti. Vierailukohteena oli mm. tietysti Lordi's Rocktaurant. Kuvamateriaalia tarttui tottakai matkaan, joten päivityksiä niiltä osin myöhempänä ajankohtana.
Muissa uutisissa voidaan tällä kertaa mainita, että Lordi on kiinnitetty esiintymään Benatska Noc -festivaaleille Tšekin tasavaltaan, joka järjestetään 25.-27. heinäkuuta.
 | Dark Floors -asiaa Kirjoitti: psyanide 06.02.2008 klo 13:50 |
Terveiset täältä Oulusta hyviltä pelipaikoilta. Kaikki alkaa olla valmiina päivän hektisiä koitoksia varten. Elokuvan ensi-iltaan on aikaa jäljellä enää ainoastaan tunteja. Mediassa on ollut luettavana valtava määrä Dark Floors -aiheista juttua ja tässä linkkejä joihinkin niistä: YLE Pop-uutiset, 7 päivää, Kaleva, Turun Sanomat ja MTV3 Viihdeuutiset. Viihdeuutisten sivuilta löytyy myös Lordi-aiheisia videoita katsottavaksi. Haastateltava on mm. yhtyeen kiertuemanageri Rikk Scholvinck. Kalevan sivuilla puolestaan on kuunneltavissa puolituntinen Mr. Lordin haastattelu. Mr. Lordi on vieraana myös ensi perjantaina Jussi 69:n isännöimässä Radio Rockin The Night Of The Vampires -ohjelmassa. Ohjelma alkaa klo 20.00.
Muissa uutisissa mainittakoon LordiStoren uudelleenjärjestelyjen olevan ohi, ja tästä eteenpäin Lordi-fanituotteita kotimaassa myy Popstore.fi -verkkokauppa.
Nyt tästä pikkuhiljaa hilaudumme Hemityksen ja WrathChildin kanssa päivän rientoihin. Pysykäähän tutkalla; raporttia ja kuvakavalkaadia luvassa myöhemmin...
 | Dark Floorsin ensi-ilta loppuunmyyty! Kirjoitti: Hemitys 05.02.2008 klo 16:55 |
Kaikki huomisen Dark Floorsin maailman ensi-iltanäytöksen 3700 lippua on myyty, uutisoi Oululainen sanomalehti Kaleva. Jäljellä on mahdollisesti hajanaisia peruutuspaikkoja, mutta niidenkin saaminen on suhteellisen epävarmaa. Kyseessä on Suomen suurin ensi-ilta, mutta myös koko maailman mittakaavassa todella erikoislaatuinen tapahtuma.
Elokuvan ensi-iltaa ja lehdistöä varten paikalle saapuvat elokuvan näyttelijöistä Noah Huntley sekä Dominique McElligot. Paikalla lehdistötilaisuudessa ovat myös luonnollisesti koko Lordi, ohjaaja Pete Riski sekä tuottaja Markus Selin. Kutsuvieraiden lisäksi tilaisuuteen on saapumassa yli 70 eri median edustajaa ympäri maailman.
Kollegani Psyanidekin saapuu Ouluun muutaman tunnin kuluttua, ja huomenna onkin luvassa suhteellisen tiivis päivä: pressitilaisuutta, leffaa, keikkaa, kutsuvierastilaisuuksia... katsotaanpa jos tämän kaiken hulinan jälkeen saataisiin sivustoa varten jonkinlainen erikoisraportti.
Alla vielä huomisen tapahtuman aikataulu:
18.00 Yleisön sisäänpääsy 20.00 Dark Floors 22.30 Lordi
Elokuvan ja bändin välissa on tunnin mittainen väliaika.
 | Kalman paluu Kornerinsa pariin + Dark Floors -juttuja taas... Kirjoitti: psyanide 01.02.2008 klo 17:07 |
Jos joku vierailijoista ei vielä ole huomannut mm. ylläolevasta namiskasta, yhtyeen entinen bikerzombiebasisti Kalma päivitteli eilen illalla MDH:ssa omaa Kalma's Korner -palstaansa! Viime päivityksestä olikin jo ehtinyt kulua miltei tasan 3 vuotta. Tällä kertaa Kalma kertoilee mm. mietteitään Dark Floors -elokuvasta, sekä Beast Loose In Paradise -kappaleesta. Kiitokset Kalmalle kuulumisiensa kertomisesta näin Kornerinkin välityksellä. Toivotaan ja uskotaan että bassohirviö hemmottelee fanejaan jatkossakin samoissa merkeissä.
Promenadi.netistä löytyy Dark Floors -aiheinen STT:n uutisartikkeli otsikolla "Lordi-yhtye kammottelee valkokankaalla". Jututettavina ovat niin ohjaaja Pete Riski ja käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari, kuin myös itse Mr. Lordikin. Suora linkki artikkeliin löytyy tästä.
Dark Floors -materiaalia seiniään koristamaan kaipaavat voivat käydä lehtipisteestä ostamassa uusimman Suosikki -lehden, jonka välissä toimitetaan Dark Floors -minijuliste. Hintaa lärpäkkeellä on 3,50EUR.
 | Median ensimmäisiä Dark Floors -tunnelmia Kirjoitti: psyanide 31.01.2008 klo 15:03 |
Uutista päivitetty: klo 19.54
Elämme varsin mielenkiintoisia hetkiä kun eilisen Dark Floors -elokuvan ennakkonäytöksen jälkeen on tänään ollut luettavissa median ensimmäisiä tunnelmia elokuvasta. Pääasiallisesti elokuva on otettu todella hyvin vastaan, mutta vielä ei pidä innostua, jääkäämme odottelemaan tarkempia elokuva-arvosteluja. Tämänhetkistä tarinointia voi lueskella esimerkiksi Iltalehden, Ilta-sanomien ja Savon Sanomien sivuilta. Myös Oulun paikallislehti Kaleva julkaisee paljon Dark Floors- ja Lordi-aiheisia uutisia ja materiaalia.
Solar Films puolestaan uutisoi elokuvan naistähden, Dominique McElligottin ottavan osaa Oulun maailman ensi-iltaan ja lehdistötilaisuuteen (jonne myös MDH:n Dark Floors -skaban voittajilla on pääsy!) 6. helmikuuta.
Muistahan, että elokuvan tunnelmaan pääset virittäytymään hyvin katselemalla MDH:n Videot -sivulta löytyvät spoilerittomat teaserit, trailerit ja kohtaukset. Lisää Dark Floors -aiheista kuva- ja videomateriaalia löydät MDH:sta elokuvan omalta sivulta. Päivittelen tätä uutista päivän aikana kun uusia juttuja saamme luettavaksi Internetin ihmeelliseen maailmaan. Jääkäähän seurailemaan tilannetta.
Muissa päivityksissä kerrottakoon MDH:n Fanigalleriasta löytyvän uusia kuvia Awa-fanin, suvin, sekä ana2009:n sivuilta. Sivustolle on nyt myös lisätty haku, jolla voit helposti ja nopeasti etsiä sisältöä MDH:sta Googlen isännöimän täsmähakupalvelun avulla.
 | MDH:n Dark Floors -kilpailun voittajat selvillä + muita DF-uutisia! Kirjoitti: psyanide 30.01.2008 klo 02:13 |
Uutista päivitetty: klo 19.50
Dark Floors -elokuvan maailman ensi-iltaan on aikaa enää ainoastaan viikko ja MonsterDiscoHell.Comin oma Dark Floors -kilpailu on saatu päätökseen, ja tulokset ovat selvillä! Osallistumisia tuli aivan järjetön määrä. MDH kiittää kaikkia osallistumisesta ja mielenkiinnosta. Nyt siis kannattaa käydä Kilpailut -sivulla tarkastamassa josko onni oli myötä arvonnassa. Kilpailuja on tietysti luvassa jatkossakin täällä MDH:ssa, joten jääkäähän odottelemaan innolla ja tarkkailkaa sivustoa jatkossakin..!
Muissa Dark Floors -uutisissa voitaneen kertoa, että elokuvan uusi, kansainväliseen markkinointiin tarkoitettu juliste näyttää tältä. Solar Filmsin Dark Floors -sivuilta löytyy nyt 6 kappaletta uusia kohtauskuvia. Tämän lisäksi sivuilta löytyy katseltavaksi neljä kohtausta elokuvasta, sekä kuunneltavaksi puolen minuutin radiomainos! Kohtaukset voit käydä katsomassa myös MDH:n Videot -sivulta, mikäli tiedostojen latailu tuottaa hankaluuksia. Suora linkki videoon löytyy tästä.
MTV3:n Viihdeuutisten sivuilla on nyt katsottavissa ohjaaja Pete Riskin haastattelu. Tämän lisäksi Maikkarin viihdesivuilta löytyy tunnelmia Dark Floors -ennakkonäytöksestä. Elokuvan ennakkonäytös medialle mm. arvosteluja varten oli siis tänään, joten ehkä saamme lukea lehdistä ja netistä arvioita elokuvasta hyvinkin pian.
Nelosen uutisvideoista löytyy Nelosen uutisten Dark Floors -juttu, joka sisältää myös Mr. Lordin puhelinhaastattelun.
 | Lordistore tiedottaa! Kirjoitti: psyanide 28.01.2008 klo 15:23 |
MonsterDiscoHell.Com on tässä vain viestinviejänä, ja kertoo virallisen fanituotekaupan, Lordistoren tiedoituksen:
LORDISTORE TIEDOTTAA!JOULU-TAMMIKUUN TILAUKSETNettikauppaohjelmiston ongelmien takia kaikki asiakkaiden tekemät tilaukset alkaen 18.12.07 ovat hävinneet. Olemme selvittäneet tilauksensa jo maksaneiden asiakkaiden osoitetietoja, mutta pyydämme kaikkia asiakkaita, jotka ovat maksaneet Lordistoren nettisivuilla tilauksensa suoraa joko Osuuspankin, Nordean tai Sampo pankin tileille ottamaan yhteyttä Lordistoren sähköpostiosoitteeseen store@lordi.org jotta pystymme palauttamaan maksusuoritukset. Pyydämme liittämään sähköpostiin tiedot: - maksajan nimi - milloin maksu suoritettu & mihin pankkiin - summa - tilinumero, jolle maksusuorituksen voi palauttaa Lordistoren asiakas- ja tilausjärjestelmä tullaan muuttamaan ja tällä sivulla ilmoitetaan myöhemmin kaupan uusi osoite. Pahoittelut asiakkaille järjestelmän kaatumisesta ja tilausten viivästymisestä. Terveisin, Storemanager
Ja näin vielä päivän uutisen loppuun on hyvä muistuttaa, että MDH:n Dark Floors -kilpailuun on vielä aikaa osallistua! Vastausaikaa on vielä koko huominen päivä, joten ehdit mukaan vielä kilpailemaan pääsystä kutsuvieraana elokuvan maailman ensi-iltaan Ouluun 6. helmikuuta!
 | Multimediaa muilta sivustoilta Kirjoitti: psyanide 24.01.2008 klo 15:19 |
Kuten jo aiemmin uutisoin, oli Lordi esillä näkyvästi viime maanantaina Valko-Venäjän TV:ssä, ja mm. esitti illan päätteeksi paikallisessa Eurovision 2008 Eurofest -ohjelmassa playbackina kappaleet Hard Rock Hallelujah, Would You Love A Monsterman?, sekä Beast Loose In Paradise. Nyt tuo kyseinen ohjelma on katsottavissa kokonaisuudessaan kanavan virallisilla sivuilla. Suora linkki videoon tässä. Tiedosto on iso ja saattaa kestää ladata kauankin hitaammilla nettiyhteyksillä. Helpottaaksemme oikean kohdan tutkailua, Lordin esiintyminen alkaa parituntisen ohjelman kohdassa 1h 19min.
EDIT: Tuon Lordin kolmen kappaleen playback-esiintymisen voit käydä nyt katsomassa myös MDH:n Videot -sivulta. Suora linkki reiluun kymmenminuuttiseen videoon tässä.
Herrat Kita ja Amen olivat eilen keskiviikkona vieraina NRJ -radioaseman aamushowssa. Kyseisen haastattelun, jossa jutun aiheina ovat mm. juuri tuo Valko-Venäjän reissu, sekä tietysti Dark Floors -elokuva, voit käydä kuuntelemassa ja lataamassa tällä sivulla (Kuuntele podcast). Mutta varoitettakoon vielä, että valtavan huonoa huumoria tuo haastattelu pitää sisällään...
Ja loppuun vielä muistutuksena, että eilen MonsterDiscoHell.Comissa alkoi Dark Floors -aiheinen kilpailu, jssa palkintoina jaamme jopa 10 kappaletta lippuja Oulussa 6. helmikuuta järjestettävään ensi-iltaan. Tarkastakaahan skaba Kilpailut -sivulta ja ottakaa osaa vastaamalla elokuvaan liittyviin kysymyksiin!
Ja vierailijat, jotka eivät sitä ole vielä tehneet, käykäähän äänestämässä Beast Loose In Paradise -kappaleen olevan rautaa Radio Rockin äänestyksessä!
 | MDH:n Dark Floors -skaba, sekä muita päivityksiä Kirjoitti: psyanide 23.01.2008 klo 04:19 |
Dark Floors -elokuvan ensi-iltaan on aikaa enää päivälleen 2 viikkoa, ja sen innoittamana MonsterDiscoHell.Com ylpeänä järjestää kilpailun, jossa jaossa on mielettömät huippupalkinnot! Otahan ihmeessä siis suunta Kilpailut -sivulle ja ota selvää mistä on kyse. Vinkkaa myös kaverille mahtavasta kilpailusta! Ja jos tietoa ei löydy tarpeeksi, ainahan kannattaa vaikka arvailla!
Kuten aikaisemmista uutisista on voinut lukea, oli Lordi viime maanantaina esillä erittäin vahvasti Valko-Venäjän televisiossa. Videokoosteen päivän aikana lähetetyistä Lordi-aiheisista jutuista voit käydä nyt katsastamassa MDH:n Videot -sivulta. Mukana koosteessa on uutislähetys, jossa Lordi oli yhtenä pääaiheista, otteita talk show'sta, jonka vieraina Kita ja Amen olivat tuomaroimassa ja kommentoimassa paikallisia esiintyjiä, sekä klipit kappaleista Would You Love A Monsterman? sekä Beast Loose In Paradise, jotka yhtye esitti maan Euroviisu -ohjelmassa playbackina. Videon kielenä on venäjä, mutta kuvamateriaali puhukoon puolestaan jos puheista ei aivan kaikkea irti saakaan :). Suora linkki videoon löytyy tästä!
Ja mainittakoon vielä tähän loppuun, että kuten monet ovat jo varmasti huomanneetkin sivun ylälaidassa mollottavasta bannerista, on Beast Loose In Paradise -kappale tällä viikolla Radio Rockin Rautaa vai roskaa -äänestyksessä. Käykäähän kaikki klikkailemassa sitä ensimmäistä vaihtoehtoa tällä sivulla, jotta saadaan barometrit näyttämään kunnon lukemia!
Viimeisenä huomiona voidaan kertoa, että Kita viettää tänään syntymäpäiväänsä! MonsterDiscoHell.Com onnittelee koko jäsenistönsä voimin ja toivottaa Kitalle valtavan railakasta merkkipäivää!
 | Lordia Valko-Venäjän televisiossa tänään maanantaina! Kirjoitti: psyanide 21.01.2008 klo 20:39 |
Noniin, nyt kaiken synttärijuhlimisen jälkeen on hyvä palata jälleen arkeen ja heti uutisoitavana onkin ihan leppoisaa asiaa, nimittäin Lordi esiintyy tänään Valko-Venäjän TV:n Euroviisu-ohjelmassa ja esittää lähetyksessä kappaleet Hard Rock Hallelujah, Would You Love A Monsterman? ja Beast Loose In Paradise. Kyseessähän on tietysti playback -veto, mutta hyvää materiaalia jokatapauksessa. Ja erityisenä mahtavuutenahan tässä on se, että kyseisen paikallisen TV-kanavan lähetystä streamataan suorana Internetiin täällä (klikkaa oikeasta laidasta "Live Video" -linkkiä)! Euroviisuohjelman on käsittääkseni tarkoitus alkaa klo 21:45, mutta Lordin esiintyminen on luvassa vasta n. klo 23:00 jälkeen. Suorasta lähetyksestä johtuen, saattaa se tosin viivästyä hetken jos toisenkin. Mutta vaikkei paikallista kieltä ymmärtäisikään, kannattaa silti selaimet ohjata tuolle sivulle ja katsoa hieman muidenkin maiden televisiokulttuuria ja tarkastaa miten biisit taittuvat. Lähetyksen katsomiseen tarvitaan Windows Media Player -ohjelmaa. Mac-käyttäjät voivat avata streamin Quicktimella ja Flip4Mac -lisäosalla.
Katselin tuota streamia jo tuossa aiemmin, ja Lordi oli myös mukana yhtenä pääuutisaiheena kanavan TV-uutisissa. Videomateriaalia oli mukana mm. parin vuoden takaisista Euroviisuista, sekä Rovaniemeltä Lordi's Rocktaurantista! Tälläkin hetkellä käynnissä on ohjelma, jonka vieraina Kita ja Amen tuomaroivat paikallisia esiintyjiä, joten vahvasti on Lordi-materiaalia sieltä tarjolla. Kielestä en tosin mitään ymmärrä, mutta venäjää taitaville varmasti täysin eri elämys :).
Ja jos postauksen alun jälkeen jäit miettimään että minkä ihmeen synttärijuhlimisien, niin lukaisehan aiempi uutinen tämän tekstin alapuolelta MonsterDiscoHell.Comin 5-vuotis syntymäpäivästä! Lisänähän oli myös Mr. Lordin piirtämä onnittelukortti!
 | Jo puoli vuosikymmentä hirviödiskohelvettiä! Kirjoitti: psyanide 19.01.2008 klo 03:23 |
Näin paikallisesta juottolasta valtavan hyvien synttärikaljojen saattelemana voidaan uutisoida, että MonsterDiscoHell.Com täyttää tänään tasan 5 vuotta! Puoli vuosikymmentä on valtavan pitkä aika sivuston pysyä pystyssä ja hengissä tämän päivän Internetissä. MonsterDiscoHell.Comin ensimmäinen versio näki päivänvalon ensi kertaa siis 19. tammikuuta vuonna 2003 ja ensimmäisenä julkistamista uutisoitiin seuraavalla tavalla:
"Olet löytänyt tiesi uudelle, jo nyt melkoisen laajalle Lordi -aiheiselle www-sivustolle. Muutamat osiot sivustosta ovat vielä työn alla. Tällä hetkellä sivustolta löytyy mm. tietoa yhtyeen julkaisuista ja keikoista, kymmeniä kuvakaappauksia musiikkivideoista, Get Heavy -levyn kappaleiden sanat, kattava, alati kasvava linkkilista, sekä myöskin tietoa itse sivustosta ja sen tekijöistä. Sivujen on tarkoitus päivittyä usein, joten muistahan vierailla päivittäin jotta saat tietoosi viimeisimmät Lordi-uutiset ja -kuulumiset! Toivottavasti lähetät palautetta koskien sivustoa. Haluamme tehdä vierailijamme tyytyväisiksi, joten parannus- ja lisäysehdotuksia voi lähetellä sähköpostitse. Osoitteet löytyvät sekalaista -sivulta, Tekijät -otsikon alta. Sivuston ylläpito toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi! Jatka sivuston selaamista ylläolevista linkeistä."
Enemmän nostalgiaa halajavat voivat viihdyttää itseään lukemalla Uutisarkiston antia vanhojen uutisten ja päivitysten muodossa, joihin löydät linkit etusivun ylälaidasta. Joka ainoa sivustolla 5 vuoden aikana uutisoitu asia on tallessa arkistossa. Tämän puolen vuosikymmenen aikana muutakin sisältöä on sivustolle kertynyt uskomattomat määrät. Esimerkiksi erillisiä sivuja on tällä hetkellä kasassa jo 169 kappaletta, ja jo ainoastaan kuva-albumin oma tuotanto käsittää yli 1400 kuvaa! Levytilaa sivusto vie tällä hetkellä yli 2 gigatavua. Ja varmasti monelle vierailijalle tärkeintä on edelleen mahdollisuus lukea Lordi-maailman kiinnostavimmat uutiset ja yhtyeeseen liittyvät tapahtumat ja oheisseikkailut ensimmäisenä juuri MDH:sta. Kuten mm. Mr. Lordi on itse maininnut, on MonsterDiscoHell.Comista tullut "virallinen epävirallinen" Lordi-sivusto, josta itse bändin jäsenetkin käyvät tarkastamassa tapahtumia ja uutisia pysyäkseen perässä kaikenmoisessa pyörityksessä. Tuosta leimasta huolimatta MDH on aina ollut, ja tulee aina olemaan fanisivusto, jota tekevät yhtyeen fanit yhtyeen faneille. MDH perustettiin 5 vuotta sitten alati kasvavan Lordi-informaatiokysynnän takia palvelemaan niin yhtyeen faneja, kuin satunnaisia netin selaajia ja tiedonhakijoita. Uniikkien vierailijoiden määrä on mahdotonta tässä vaiheessa arvioida, mutta tässä puhutaan miljoonista. On ollut jopa hetkiä jolloin sivusto on kaatunut ja kyykännyt liian suuren kävijämäärän takia. Mutta kiitokset kuuluu tottakai jokaikiselle sivustolla koskaan vierailleelle henkilölle. Teidän takia tätä tehdään ja jaksetaan pitää yllä. Jos sinulla on hauskoja muistoja vuosien varrelta liittyen MDH-sivustoon, tai haluat muuten vain onnitella tekstein tai kuvin, lähetä sähköpostia osoitteeseen psyanide@monsterdiscohell.com. Juttuja saa tietysti kirjoitella myös Monsterboardin MDH -viestiketjuun. Parhaita ja sopivimpia tekstejä ja kuvia julkaistaan MDH:n sivuilla. Älkääkä missään nimessä ottako tätä tekstiä minkäänmoisena tilinpäätöksenä. Vastahan tässä ollaan alkuun päästy! Eihän tässä ole enää kuin toinen mokoma täyteen kymppiin...
Näin lopuksi, kaiken tunteilun jälkeen voidaan kertoa, että monsterimaisten 5-vuotis-synttärien kunniaksi MonsterDiscoHell.Com tarjoaa vierailijoilleen täysin uuden osion; The Deadite Trivian. Kyseessä on Flash-pohjainen, Lordi-aiheinen tietovisa, jossa tosifanienkin tietämys mitataan! Peli sisältää jopa yli 200 täysin uutta kysymystä. Otahan siis ihmeessä selvää mistä on kyse ja lukaise lisätiedot Trivia-sivulta! Äläkä unohda myös alempaa uutispostausta, sillä olihan siinäkin mielenkiintoisia asioita.
 | Taas pientä uutisoitavaa... Kirjoitti: psyanide 18.01.2008 klo 18:32 |
Domination Black -yhtyeen virallisella MySpace -sivulla voi nyt käydä kuuntelemassa The House Of 1000 Eyes -kappaleen, jolla Mr. Lordi on mukana vierailevana laulajana. Domination Blackin MCD Haunting julkaistaan helmikuussa.
Kaistan Dark Floors -julisteensuunnittelukilpailun finalistit ovat nyt selvillä ja esillä täällä. Käykäähän siis äänestelemässä joukosta omaa suosikkianne. Porkkanana tässä on, että kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan kattava DVD-kokoelma Solar Filmsin tuottamia elokuvia ja TV-sarjoja. Äänestysaikaa on ensi torstaihin, eli 24. tammikuuta saakka.
Beast Loose In Paradise -single on ensimmäisellä listaviikollaan hujahtanut sijalle 3 Suomen virallisella single-listalla. Toivottavasti sija tuosta vielä kohenee kun Dark Floors -elokuvan ensi-ilta lähenee. Jäämme seuraamaan tilannetta mielenkiinnolla.
Keikka-osastolla tapahtuu siinä määrin, että Lordi esiintyy ensi kesänä ensimmäistä kertaa Serbiassa. Kyseessä on Castle Festival -niminen metallirymistelyjuhla, joka järjestetään 1.-5. heinäkuuta. Tarkempi esiintymisajankohta selvinnee lähitulevaisuudessa.
MonsterDiscoHell.Com sai sen verran tietoa myöhemmin tänä vuonna julkaistavasta Lordin neljännestä pitkäsoitosta, että kappaleita on tällä hetkellä valmiina demotettavaksi 24, ja toinen mokoma odottaa vielä viimeistelyä. Eli materiaalia tulevalle levylle on jälleen kerran tarjolla runsaasti ja valinnanvaraa tuntuu taas riittävän. Mr. Lordin lisäksi kappaleita on kirjoittanut ainakin Kita ja OX, joten hyvää ja uutta on jälleen odotettavissa.
Ja tähän loppuun vielä pienenä muistutuksena ja huomiona kerrottakoon, että MonsterDiscoHell.Com täyttää huomenna lauantaina, 19. tammikuuta tasan 5 vuotta. Joten selailkaahan sivustoa vilkkaasti jatkossakin, sillä spesiaalia on luvassa, se voidaan luvata...
 | Dark Floors-asiaa Kirjoitti: Hemitys 16.01.2008 klo 00:00 |
Piakkoin ensi-iltaan saapuvan Dark Floors-elokuvan viralliset nettisivut on nyt avattu. Sivuilta löytyy mm. tietoa elokuvan työryhmästä, kuvagalleria sekä ladattavaa kotikoneelle. Klikkaa itsesi leffan kotisivuille osoitteeseen http://www.darkfloorsmovie.com!
Ja teille jotka mietitte saapumista leffan varsinaiseen maailman ensi-iltaan Ouluun 6.2.: Nyt kannattaa kiirehtiä lippujen suhteen! 5000 myytävästä lipusta oli myyty jo viime viikon perjantaina lähes kolmannes. Jos sama vauhti pysyy yllä, on lippuja turha kysellä enää helmikuun puolella. Nouda siis piakkoin lippusi ainutlaatuiseen Lordi-tapahtumaan Lippupalvelun nettisivuilta tai samaisen palvelun lähimmästä toimipisteestä jos haluat mukaan!
 | Tietoja Lordistoresta Kirjoitti: psyanide 15.01.2008 klo 16:56 |
Monet ovat kyselleet että mitä viralliselle, Lordin fanituotteita Suomessa myyvälle Lordistore -verkkokaupalle on tapahtunut, ja tässä vaiheessa voidaan sanoa, että kyseinen kioski on toistaiseksi kiinni uudelleenjärjestelyiden vuoksi. Lisätietoa jaetaan kunhan sellaista saadaan, mutta allekirjoittaneelle ei kannata lähettää asiasta palautetta ja kyselyitä, koska itse en ole kyseisen kaupan palkkalistoilla. Jos jotakin epäselvyyksiä esimerkiksi tilauksien toimituksissa on, yhteydenotot kannattaa suunnata sähköpostitse tässä vaiheessa osoitteeseen store@lordi.org.
 | Awa & OX Viihdeuutisissa Kirjoitti: psyanide 11.01.2008 klo 18:19 |
MTV3:n Viihdeuutisten haastattelu on nyt katsottavissa täällä. Joistain ennakkotiedoista poiketen videolla haastateltavina ovat Awa ja OX, joten mahtavaa päästä näkemään ja kuulemaan myös yhtyeen jäsenistä, joita harvemmin päästetään kameroiden eteen turisemaan. Jutun aiheina ovat mm. uusi single, sekä muistelua viimeisen vuoden aikana tapahtuneista asioista.
Hetki sitten viralliselle keskustelufoorumille, Monsterboardille lähettämässään viestissä Awa kertoi, että lähitulevaisuudessa on myös The Voice -kanavalta tulossa haastattelua ja Dark Floors -aiheista juttua. Seurailkaahan MonsterDiscoHell.Comia tarkasti niin tiedätte tarkemmat ajankohdat ja lisätiedot!
 | Pikku-uutisia ja päivityksiä Kirjoitti: psyanide 09.01.2008 klo 20:26 |
Tälle päivälle on tarjolla lähinnä kuunneltavaa Lordi-materiaalia. Nimittäin, jos joku vielä ei ole uutta Beast Loose In Paradise -kappaletta sattunut kuulemaan, on se nyt kuunneltavissa Lordin virallisilla sivuilla, kun klikkailee etusivulta Theater > Music > Next (Singles) > Beast Loose In Paradise. Tarjolla on Dark Floors -elokuvassa soiva versio.
Audiohaastattelurintamalla tapahtuu senverran, että The Right To Rock -sivuston podcast-episodista #42 löytyy Mr. Lordin haastattelu, jossa aiheina mm. The Arockalypse, Ozzfest-kiertue, sekä tietysti Dark Floors -raina. Kestoa podcastilla on kokonaisuudessaan yli puoli tuntia, joten hyvää settiä on tarjolla. Tämän lisäksi voit nyt käydä MonsterDiscoHell.Comin omalta Audio -sivulta kuuntelemassa tänään aamulla YleX:n Aamussa lähetetyn Kitan ja Awan haastattelun. Kyseisen pätkän kesto on yli 11 minuuttia, joten viihdettä siinäkin kerrakseen.
Ja tähän loppuun on hyvä vielä muistuttaa, että vielä ehtii osallistua Plazalla käynnissä olevaan Dark Floors julisteensuunnittelukilpailuun, jossa luvassa on huippupalkinnot ansioituneelle taiteilijalle. Tsekatkaapa sekin vielä ihmeessä, jos on jäänyt huomaamatta.
 | Lisätietoja Oulun Dark Floors -ensi-illasta Kirjoitti: psyanide 08.01.2008 klo 20:46 |
Seuraavassa hieman Mr. Lordin tekstiviestitse ilmoittamia lisätietoja eilen varmistuneesta, 6. helmikuuta Oulussa järjestettävästä Dark Floors- elokuvan ensi-illasta. Monet ovat kyselleet, käyvätkö perutulle, joulukuiselle Rovaniemen keikalle tarkoitetut liput tähän Oulussa järjestettävään tapahtumaan, ja vastaus on, että valitettavasti eivät käy. Aikoinaan oli lupailuja, että liput käyvät sellaisenaan korvaavalle keikalle ja tämä ei sellainen ole. Pääasiana tässä on Dark Floors -elokuva ja sen ensi-ilta. Lordin live-esiintyminenkään ei tapahtumassa ole täyspitkä konsertti vaan yhtye soittelee n. puolituntisen setin paikanpäälle selviytyneille elokuvan esittämisen jälkeen. Luvassa on kuitenkin yksi kovimmista kotimaassa järjestettävistä tapahtumista tänä vuonna, joten liput kannattaa hommata heti kunhan ne huomenna tulevat myyntiin Lippupalvelussa.
Lisämuistutuksena mainittakoon vielä, että Kita ja Awa vierailevat huomenna keskiviikkona, 9. tammikuuta kertomassa mm. Dark Floors -elokuvasta, YleX:n Aamussa klo 9.10 alkaen, sekä MTV3:n Viihdeuutisissa osoitteessa http://viihde.mtv3.fi.
Mahdollisia lisätietoja kerrotaan enemmän taas kunhan sellaisia saamme tietoomme... Pysykäähän tutkalla.
 | Dark Floorsin ensi-ilta Oulussa! Kirjoitti: Hemitys 07.01.2008 klo 20:59 |
Pitkä pallottelu Dark Floors-kauhuelokuvan ensi-iltapaikasta on vihdoin päättynyt ja päätös on tehty: Taloussanomien uutisoinnin mukaan Dark Floors saa maailman ensi-iltansa Oulun Energia Areenassa 6. päivä helmikuuta! Itse elokuvan lisäksi on luvassa bonusherkkua, sillä itse bändi heittää keikan samassa tapahtumassa.
Oulun Kärppien kotikenttänäkin toimivan hallin kapasiteetti on 5000 henkeä. Kyseessä on siis Suomen historian suurin elokuvanäytös! Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 9. päivä tammikuuta Lippupalvelun kautta. Hommaa omasi ajoissa ettet missaa tätä ainutkertaista tilaisuutta!
Lisätietoa aiheesta: Taloussanomat MTV3 Kaleva
Kaiken tämän herkun lisäksi kannattaa muistaa että Kita ja Awa ovat MTV3:n Viihdeuutisten haastateltavina tänä keskiviikkona. Haastattelu nähtäneen ensimmäisenä ohjelman omilla sivuilla osoitteessa http://viihde.mtv3.fi.
 | Kita ja Awa vieraana YleX:n Aamussa keskiviikkona Kirjoitti: psyanide 06.01.2008 klo 23:06 |
Kita ja Awa ovat vieraina keskiviikkona, 9. tammikuuta klo 9.10 YleX:n Aamussa kertomassa mm. tulevasta Dark Floors -elokuvasta. Joten viritelkäähän vastaanottimenne keskiviikkona YleX:n taajuudelle, älkääkä missatko tätä harvinaista mahdollisuutta kuulla jälleen muitakin yhtyeen jäseniä valtakunnallisilla radioaalloilla. Lähetyksessä on myös kuultavissa elokuvan tunnuskappale, Lordin uusin julkaisu, Beast Loose In Paradise. Tarkempia tietoja ohjelmasta löydät YleX:n sivuilta, täältä.
 | Jouluntoivotuksia uuden Lordin tahtiin! Kirjoitti: psyanide 24.12.2007 klo 05:45 |
Vaikka kello on kohta kuusi jouluaattoaamuna, oli pakko tulla uutisoimaan, että uuden Lordi-singlen, Beast Loose In Paradisen ladattava, digitaalinen versio on nyt saatavilla esimerkiksi MTV3.fi Download -sivustolla. Suora linkki tuotteeseen tässä! Nyt kaikki siis kipin kapin ostelemaan kappale ja luukuttamaan varteenotettavaa vaihtoehtoa joululauluille! Ylläolevaa banneria päivittelen jos ja kun single ilmestyy muihin järkevässä digitaalisessa muodossa musiikkia myyviin, hyviin kauppoihin (iTunes, wink, wink...). Pysykäähän tutkalla... Suomessa ladattavaa musiikkia myyviä kauppoja voi selailla esimerkiksi täällä.
Muissa uutisissa voitaneen kertoa, että Plazan Kaistalla on käynnistynyt Dark Floors -aiheinen julisteensuunnittelukilpailu, jossa jaossa mm. uutta Beast Loose In Paradise -singleä, sekä pääpalkintona pääsy elokuvan ensi-iltajuhliin kaverin kanssa. Kilpailun lisätiedot löydät siis täältä. Kilpailun materiaalisivulta löytyy uusia ja ennennäkemättömiä kuvia elokuvasta, joten käykäähän ihmeessä kurkkimassa taas lisätietoa 8. helmikuuta ensi-iltansa saavasta, hurjasti odotetusta Lordi-rainasta!
Näin loppuun MonsterDiscoHell.Com toivottaa vielä kaikille vierailijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua ja kiittää saamastaan valtavasta mielenkiinnosta! Asiaan palataan jälleen heti kun jotankin mainitsemisenarvoista Lordi-rintamalla tapahtuu.
Kaikkea parasta! Juha, Jarmo, Teemu
 | Lordin joulu Kirjoitti: Hemitys 18.12.2007 klo 03:06 |
Ylen Radio Lappi tarjoilee Mr. Lordin joulukuulumisia haastattelun muodossa. Jutustelun aiheina vilahtelevat mm. kuluneen vuoden kiiret, joululahjatoiveet sekä lähitulevaisuuden tapahtumat ja suunnitelmat. Voit kuunnella haastattelun Ylen sivujen kautta.
Lisää Mr. Lordin joulunodottelukuulumisia löytyy Iltalehden haastattelusta.
 | Vuoden 2008 kalenteri nyt saatavilla Lordi-storessa! Kirjoitti: psyanide 17.12.2007 klo 19:39 |
Ensi vuoden Lordi-seinäkalenteri on ilmestynyt ja on nyt myynnissä virallisessa Lordi-storessa! Kuten aikaisempinakin vuosina, kalenteri sisältää mielenkiintoista ja näyttävää Lordi-aiheista kuvitusta luonnollisesti jokaiselle vuoden kuukaudelle. Viime vuonna kalenteria oli saatavilla myös valituista tavarataloista ja marketeista, joten eiköhän tänäkin vuonna almanakka tiensä myös kivijalkapuljujen hyllyille tiensä roikkumaan löydä. Lordi-storessa jouluostoksesi voit tehdä vielä täällä.
Ps. Lordi-storen listoilla näyttäisi olevan vielä myynnissä myös kuluvan, 2007 -vuoden kalenteri. Joten jos tuotakaan ei toistaiseksi vielä omista, kannattanee se nyt keräilymielessä vielä pistää tilaukseen. Sitä tuskin enää kauaa on saatavilla...
 | Lisäyksiä jälleen MDH:n Fanigalleriaan! Kirjoitti: psyanide 16.12.2007 klo 21:44 |
Näin viikonlopun päätteeksi on aika vielä päivitellä hieman sivustoakin. Jälleen on nimittäin aika lisäillä käyttäjiä jo hurjan suosion saavuttaneeeseen MonsterDiscoHell.Comin Fanigalleriaan. Tällä kertaa uusina käyttäjinä galleriasta löytyvät fanit penta, sekä mummy-. Ohjeet omien yhteiskuviesi monstereiden kanssa MDH:n Fanigalleriaan lisäämiseksi löydät Fanigallerian etusivulta. Eli jos sinulla on varastossa julkaisemattomia kuvia itsestäsi yhtyeen jäsenten kanssa, pistähän tulemaan niitä MDH:n suunnalle niin kuvat saavat varmasti näkyvyyttä! MDH:n Fanigalleriasta löytyy jo yhteensä 110 kappaletta fanien ja monstereiden yhteiskuvia. Ja jos et vielä tiedä mistä on kyse, otahan ihmeessä äkkiä selvää!
Muistathan vielä, että viikonlopun muihin suuriin päivityksiin kuului Dark Floors -elokuvan virallisen trailerin julkaiseminen. Trailerinhan voit käydä katsomassa MDH:n Videot-sivulta.
 | Dark Floorsin traileri vihdoin julki! Kirjoitti: Hemitys 14.12.2007 klo 17:46 |
Kauan odotettu Dark Floors-kauhuelokuvan traileri on vihdoin julkaistu! Traileri oli ensimmäisenä nähtävissä Habbo.fi-palvelun sivuilla osoitteessa http://www.habbo.fi/groups/darkfloors, nyt myös MonsterDiscoHell.Comin Videot-sivulla. Huom! Valtion elokuvatarkastamo on asettanut trailerille ikärajaksi K15, eli muistakaahan lapsoset, ettei klikkailla linkkejä jos ikää ei löydy tarpeeksi... ;)
Dark Floors - The Lordi Motion Picture saa ensi-iltansa 8.2.2008.
 | Uutisia ja päivityksiä! Kirjoitti: psyanide 13.12.2007 klo 03:29 |
Näin yön saavuttua on jälleen hyvä ajankohta hieman päivitellä sivustoa. Aloitetaan siis uutisilla; tänään varmistui tieto, että Lordi esiintyy ensi kesänä Euroopan suurimmilla metallifestareilla, Wacken Open Airissa Saksassa! Edellisen kerran Lordi esiintyi kyseisellä festarilla vuonna 2003, jolloin yhtye pääsi ensimmäistä kertaa tapaamaan suuria idoleitaan, Twisted Sister -yhtyeen jäseniä. Tällä kertaa Wacken Open Air järjestetään 31.07.-02.08.2008 ja Lordi esiintyy festarin päätöspäivänä. Lisätietoja keikasta ja festarista löydät täältä.
Valtion elokuvatarkastamo on saanut tarkastettua Dark Floors -elokuvan virallisen trailerin, eli mahdollista on, että pääsemme näkemään hyvinkin pian lisää liikkuvaa kuvaa hurjasti odotetusta rainasta. Trailerin kesto on 2 minuuttia 10 sekuntia ja sen ikärajaksi on määrätty K-15. Seurailkaahan MDH-sivustoa tarkasti niin saatte ensikäden lisätietoa trailerin nakyvyydestä. Itse Dark Floors -elokuvan kestoksi on varmistunut 84 minuuttia.
Sitten sivuston päivityksiin; Yhtye-sivulta voit nyt käydä lukemassa Hemityksen Mie oon Lordi -kirjan ja virallisten sarjakuvien pohjalta kirjoittamat G-Stealerin ja Magnumin hahmoesittelyt! Kyseessä on hyvää luettavaa ja mielenkiintoista viihdettä ja taustatietoa jäsenten faneille. Ja saattaapa olla, että lähitulevaisuudessa, jossakin yhteydessä mm. hahmohistorian vahva tietämys tullaan palkitsemaan jollakin tavalla...
MonsterDiscoHell.Comin Fanigalleriaan lisäsin käyttäjäksi NightChild -käyttäjänimeä kantavan ruotsalaisfanin. Tsekkaa hänen ja yhtyeen jäsenten yhteiskuvat täältä. Ja muistahan, että jos itselläsi lojuu nurkissa yhteiskuvia monsterien kanssa, voit lähettää niitä MDH:n Fanigalleriaan. Ohjeet lähettämiseen löytyvät Fanigallerian etusivulta.
Ja kuten sivuston statistiikkaa lueskelleena voin helposti päätellä, ovat monet jo huomanneet, että Beast Loose In Paradise -aiheisen taustakuvan tietokoneesi työpöydälle voit ladata tämän etusivun ylälaidasta löytyvästä bannerista. Klikkaa vain bannerin oikeassa laidassa näyttösi resoluutiota vastaavaa linkkiä. Tässä päivitykset tältä osin. Seuraavaan kertaan! Psyanide out.
 | Beast Loose In Paradise -singlen kansitaide ensimmäisenä MDH:ssa! Kirjoitti: psyanide 11.12.2007 klo 11:23 |
Kuten jo viime viikolla ilmoitin, Beast Loose In Paradise -singlen kansikuva on julkistamista vajaa valmis. Nyt MonsterDiscoHell.Com voi ensimmäisenä paljastaa miltä tuo julkaisu tulee konkreettisesti näyttämään. Oletteko valmiina!? Jos siis tahdot nähdä singlen kansikuvan nyt ja heti, klikkaa tästä! Suuri osa faneista varmasti pystyykin nimeämään, mille tuossa tehdään tribuuttia ja nostetaan hattua, ja he jotka eivät vielä pysty, jatkakoon arvailua!
Kyseinen singlehän julkaistaan siis digitaalisesti ladattavana versiona osoitteessa Zed.fi jouluaattona, eli 24.12. Kauppojen hyllyille single kiikutetaan 9. tammikuuta. MDH:n studioraportti kyseisen kappaleen äänityssessioista on edelleen luettavissa täällä
 | Sekalaisia uutisia Kirjoitti: Hemitys 11.12.2007 klo 01:57 |
Kita kommentoi Soundin kotisivuilla tulevaa ROCK2WGTN Rocktacular-tapahtumaa, jossa Lordi esiintyy yhdessä mm. KISSin kanssa:
- Puhutaan tästä hommasta kuitenkin toistaiseksi muodossa jos... Nimittäin minä uskon tämän lopullisesti vasta sitten kun istumme lentokoneessa matkalla pelipaikalle. Mutta onhan tämä ihan uskomaton juttu ja ehdoton unelmien täyttymys jos ja kun päästään Kissalan poikien kanssa samalle keikalle. Ympyrä siinä sulkeutuu, kun muistellaan vaikka sitä, että Lordi-yhtyeen jäsenet tapasivat toisensa matkalla Kissin konserttiin Tukholmaan. Toivotaan myös sitä, että Kiss pysyy kasassa ja niin edelleen. Eiväthän he nyt varmastikaan enää kovin kauan jaksa kiertää maailmaa, joten aika tavalla viime hetkillä tässä päästään "mukaan".
Ox vierailee Winter War-vapaapainitapahtumassa tulevana lauantaina. Hornansonni toimii tilaisuudessa palkinnonluovuttajana, ja korvaa täten Lontoossa Dark Floors-elokuvan kuvauksissa ahkeroivaa Mr. Lordia. FCF Winter War järjestetään Töölön Kisahallissa ja liput tapahtumaan maksavat 25/12 euroa. Tsekkaa lisätietoa täältä.
 | Beast Loose In Paradise -singlen tarkat julkaisutiedot Kirjoitti: psyanide 04.12.2007 klo 19:45 |
Netin hurjassa maailmassa on valtavasti keskustelua siitä koska ja minkälaisena versiona Dark Floors -elokuvaa varten tehty tunnuskappale Beast Loose In Paradise tullaan julkaisemaan. Tässä vaiheessa MonsterDiscoHell.Com voi lyödä faktat tiskiin ja kertoa, että kyseinen kappale tulee digitaalisena myyntiin ladattavaksi osoitteessa Zed.fi jouluaattona, eli 24.12. Fyysinen single julkaistaan 9. tammikuuta 2008. Julkaisulta löytyy kaksi eri versiota kappaleesta; Radio Edit ja Dark Floors Version. Jälkimmäisessä on ainoastaan pidempi intro verrattuna radiosoittoversioon.
MDH:n studioraportti kyseisen kappaleen äänityssessioista on edelleen luettavissa täällä. Singlen kansikuva saattaa olla MonsterDiscoHell.Comissa nähtävissä, jahka sille saadaan vihreää valoa, aivan lähiaikoina, joten tarkkailkaahan sivustoa ahkerasti...
 | Keikkauutisia Kirjoitti: Hemitys 03.12.2007 klo 18:39 |
Lordi esiintyy ensi maaliskuussa Rock2Wgtn-festivaaleilla Uudessa-Seelannissa. Kyseessä on monsteripoppoon ensimmäinen vierailu maassa, eikä kyseinen tapahtuma ole mistään pienimmästä päästä: muita esiintyjiä ovat mm. Ozzy Osbourne sekä maailman suurin ja kaunein rockbändi KISS! Samassa tapahtumassa soittaminen jälkimmäisen legendan kanssa aiheuttanee varmasti väristyksiä yhden jos toisenkin hirviön trikoissa...
Lisätietoa tapahtumasta löydät esimerkiksi täältä.
 | Rovaniemen-konsertti siirtyy Kirjoitti: Hemitys 29.11.2007 klo 20:20 |
LISÄYS klo 23:59 Kirjoitti: psyanide
Puhuin juuri Mr. Lordin kanssa puhelimessa ja hänen ollessa netin ihmeellisen maailman ulottumattomissa juuri tällä hetkellä, hän käski välittää tiedon eteenpäin että hän ja koko muu yhtye on suunnattoman pahoillaan keikan peruuntumisesta. Asiat vain nyt menevät niin, että jos Dark Floors -elokuva halutaan saada valmiiksi, on viimeiset kuvaukset tehtävä ajankohtana, jolle Rovaniemen keikan piti sijoittua. Mr. Lordi lupasi lopuksi, että kaikki joille keikan siirtymisestä aiheutuu huomattavia lisäkustannuksia ja ylimääräistä säätöä, tulevat saamaan spesiaalia juttua bändin puolelta. Kyseessä on mahdollisesti meet & greet -henkistä toimintaa yhtyeen kanssa, tai vaikkapa spesiaali t-paitojen painatusta. Kerron ihmeessä lisää kunhan tästä on tarkempaa tietoa! Valitettavaahan tämä keikkojen peruuntuminen ja siirtyminen on, mutta tällä kertaa syyt olivat täysin bändistä riippumattomia ja yhtye on vilpittömästi pahoillaan sattuneesta. Joulukuun 14. päivälle sovittu Lordin konsertti Rovaniemellä on jouduttu valitettavasti perumaan. Syynä peruutukseen on tietojen mukaan Dark Floors-elokuvan jälkituotanto, jonka johdosta Mr. Lordi joutuu matkustamaan Lontooseen efektikuvauksiin. Valitettavasti juuri kyseinen ajankohta on ainoa jolloin elokuvan kiireinen työryhmä ehtii samanaikaisesti paikalle, joten aikataulullisista syistä konsertti on mahdottomuus.
Ostetut liput kelpaavat myös myöhemmin ilmoitettavaan korvaavaan konserttiin, mutta ne voi myös palauttaa lipunostopisteeseen.
 | Beast Loose In Paradise -julkaisupäivä & synttärionnitteluja! Kirjoitti: psyanide 23.11.2007 klo 00:30 |
Suomen Sony BMG ilmoittaa alustavasti Beast Loose In Paradise -singlen julkaisupäiväksi 19. joulukuuta! Eli ei enää kuukauttakaan aikaa, että saamme käsiimme ja korviimme aivan uutta Lordi-musiikkia. Toki julkaisupäivämäärät ovat ennenkin eläneet suuntaan jos toiseenkin, mutta vielä tämän vuoden puolella pääsemme Beast Loose In Paradisea kuulemaan. Viime viikolla tekemästäni vierailusta kyseisen kappaleen äänityssessioihin voit lukea edelleen tällä sivulla.
Toisena uutisena kerrottakoon että kollegamme ja MDH:n henkilöstön jäsen, Tepi, täyttää tänään huikeat ja pyöreät 30 vuotta! Monsterimaaniset mega-onnittelut Tepille muun MDH-porukan voimin!
 | Mr. Lordi Domination Blackin MCD:llä & fanigalleriaa Kirjoitti: psyanide 20.11.2007 klo 16:37 |
Tänään julkaistun Violent Journey Recordsin pressitiedotteen mukaan Mr. Lordi vierailee ensi helmikuussa julkaistavan Domination Black -yhtyeen julkaisulla "Haunting". Mr. Lordin laulua kuullaan levyn "The House Of 1000 Eyes" -kappaleella. Aiemmin Mr. Lordi on taiteillut yhtyeen debyyttialbumin, "Fearbringerin" kansitaiteen. Tsekkaa bändin virallinen nettisivusto täällä.
Muissa päivityksissä mainittakoon, että lisäilin MDH:n Fanigalleriaan kaksi kuvaa käyttäjältä rakettitulppa.
Ja muistakaahan vielä tiistaiset arkistojenkaivelut tältä osin päättävä videokooste vuonna 2002 virallisella sivustolla julkaistuista promoklipeistä. Katso video täällä!
 | Viimeistä viedään... Kirjoitti: psyanide 20.11.2007 klo 02:02 |
Noniin, tervehdys jälleen. Tiistain puolelle on vuorokausi jälleen kääntynyt ja nyt on aika tältä osin päättää jo viikkoja jatkunut MDH:n arkistojen koluaminen. Toivottavasti olette pitäneet julkaisemastani video-, kuva-, sekä audio-materiaalista. Suurelle osalle vierailijoista ja uudemmista faneista tarjolla ollut materiaali on varmasti ollut antoisaa, ja aikaisemmin tuntematonta. Heittäkäähän kommentteja ja mielipiteitänne allekirjoittaneelle vaikkapa sähköpostitse, tai Monsterboardilla.
Mutta mennäänpä itse asiaan... Mitä siis voisikaan olla vielä säästössä näin viimeiselle kerralle. Jepp, videomateriaalia hyvinkin. Ja todella vanhaa ja nostalgista sellaista! Voin varmuudella sanoa, että tämän hetkisistä faneista ehkä n. 1% on seuraavaa tavaraa nähnyt. Nimittäin Videot-sivulta voit nyt käydä katsomassa koosteen vuoden 2002 kesällä ja syksyllä virallisen sivuston, lordi.orgin teasereina toimineista videoklipeistä! Tuohon aikaan ei edes ollut vielä kunnollista varsinaista virallista sivustoa. Mukana on metsissä ja mökeissä sekoilun ja juoksentelun lomassa myös kiusottelunomaisia pätkiä yhtyeen jäsenistä, puvuista ja muista yksityiskohdista. Mukana jäsenistä ovat kaikki vuonna 2002 Lordissa soittaneet hahmot, eli Lordi, Amen, Kita, Kalma, Enary, sekä Magnum! Eli siis megaharvinaista materiaalia on kyseessä. Et varmasti nää näitä pätkiä missään muualla! Tässä vielä suora linkki videoon.
Toivottavasti tämä tiistaisin tapahtunut MDH-arkisojen kaivelu on ollut antoisaa ja mielenkiintoista. Takataskussa on kyllä vielä jotakin julkaisematonta tavaraa myös tulevaisuuden varalle, mutta keskitytään seuraavina lähiviikkoina päivittelemään sivustoa hieman toisenlaisissa merkeissä...
 | Paratiisissa riehuva peto, sekä niittejä ja nahkaa! Kirjoitti: psyanide 15.11.2007 klo 01:46 |
Eilen keskiviikkona minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus käydä äänitysstudiolla seurailemassa Dark Floors -elokuvaa varten äänitettävän lopputeksti-/tunnuskappaleen työstämistä. Kirjoittamani raportin pääset lukemaan Muut tekstit -sivulta. Mukana on myös muutamia valokuvia päivän kulusta. Lisäbonuksena on vielä Mr. Lordin haastattelu, jossa käydään läpi ajankohtaisia ja tulevia asioita Lordi-maailmassa. Eli nyt heti täysillä lueskelemaan mitä päivän aikana saattoikaan tapahtua. Suora linkki artikkeliin tässä!
 | Tokavika arkisto-tiistai... Kirjoitti: psyanide 14.11.2007 klo 00:16 |
Tiistai jälleen lähenee loppuaan, mutta vielä on aikaa raottaa arkistojen kätköjä. Tällä viikolla vuorossa on parin viikon tauon jälkeen, audio-materiaalia, tällä kertaa jopa viiden ja puolen vuoden takaa. Nyt voit siis MDH:n Audio-sivulta käydä kuuntelemassa edesmenneen Radiomafian kesällä 2002 Lista -ohjelmassa tulleen Mr. Lordin puhelinhaastattelun Would You Love A Monsterman? -singlen noustessa Suomen virallisen single-listan kärkipaikalle. Ja vielä vanhempaa materiaalia on kuultavissa samaisen kanavan Upteekki-ohjelmassa, jonka viikon rautaisannoksena Would You Love A Monsterman? -kappale oli kesäkuussa 2002. Tämä oli hyvinkin aivan niitä ensimmäisiä kertoja, kun Lordista mitään tietoa valtakunnallisilla radiokanavilla kuultiin. Eli hiiri käteen ja kohti Audio-sivua. Löydät tiedostot sivun alalaidasta vihreällä Uusi! -leimalla merkittyinä.
Ja nyt kun kunnolla nostalgisiin tunnelmiin päästiin, mainitaanpa tässä ja nyt, että ensi viikolla arkistojen kaivelun päättää toistaiseksi herkullisin rätväytys. Sekin yli viiden ja puolen vuoden takaa. Sen voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että luvassa on liikkuvaa kuvaa äänellä varustettuna. Joko alkoi kiinnostaa? Viikon verran saatte siis odotella vielä.
Ja ehkäpä huomenissakin on jo toivottavasti jotakin uutta kerrottavaa Dark Floors -elokuvaa varten nauhoitettavista kappaleista. Pysykäähän tutkalla...
 | Lauantai-illan Lordeilua... Kirjoitti: psyanide 10.11.2007 klo 23:12 |
Mr. Lordi kertoi juuri virallisella keskustelufoorumilla, Monsterboardilla, että vielä tämän vuoden puolella kauppojen hyllyille löytää tiensä ainakin uusi, vuoden 2008 Lordi -seinäkalenteri. Hän kertoi myös, että Dark Floors -elokuvaa varten nauhoittettava(t) kappale(et) saatetaan julkaista singlen muodossa. Tässä vaiheessa vaikuttaa todennäköiseltä, että tulen vierailemaan ensi viikon aikana kyseisten kappaleiden äänityssessioissa studiolla. Kertomusta ja kuuntelukokemuksia luvassa siis mahdollisesti myöhemmin...
Hyvältä vaikuttaa, ettei tarvitse loppuvuotta täydessä Lordi-hiljaisuudessa viettää. Uutta julkaisua ja keikkakin siis vielä luvassa. Heti alkuvuodesta alkaakin sitten ainakin raivoisa Dark Floors (josta muuten tänään aiemmin julkaistiin yksi uusi kohtauskuva) -odotus.
Lisänä mainittakoon vielä, että yhtyeen entinen basistinretkale-bikerzombie, Kalma viettää tänään syntymäpäiviään. Allekirjoittanutkin taitaa juhlistaa tapausta Gin Tonicin, jos toisenkin voimin! Tähän väliin onkin hyvä katsoa vähintään kertaalleen aiemmin kasaamani Kalma -tribuuttivideo. MDH onnittelee Kalmaa!
 | Arkistojen kaivelua jälleen kerran... Kirjoitti: psyanide 07.11.2007 klo 00:12 |
Monet MDH:n vierailijat ovat jo minulta ehtineet päivän aikana kysellä, että enkö aio kaivella arkistoja tänä tiistaina ollenkaan. Tässäpä siis heille nyt vastaus. Jotta Dark Floors -teaseri ja Rovaniemen keikkauutinen saivat ansaitsemansa huomion etusivulla, päätin päivittää tämän tiistaisin tutuksi tulleen arkisto-osuuden vasta nyt. Ja onhan tässä tiistaita vielä hetki jäljelläkin toki.
Kuva- albumista löytyy nyt 14 kappaletta aiemmin ennenjulkaisemattomia kuvia Oulun Kuusisaaressa 27. elokuuta 2004 järjestetystä Ilmakitaransoiton Maailmanmestaruuskilpailuista, joissa Lordi esiintyi illan aikana. Tapahtuma oli osa vuoden 2004 Oulun Musiikkivideofestivaali -spektaakkelia. Tosin, tuo kuva, jossa Kalma seisoo massiivisen tykin päällä käsi pystyssä on aiemmin julkaistu vuoden 2006 virallisessa Lordi-seinäkalenterissa huhtikuun kuvituksena hieman Photoshoppattuna. Eli hop hop, kuvat pääset katselemaan suoraan tästä linkistä. Ensi viikolla jälleen luvassa jotain aivan muuta... Pysykäähän tutkalla.
 | Dark Floors -teaser ja Rollo-keikkaa Kirjoitti: psyanide 05.11.2007 klo 15:53 |
Noniin, nyt voit käydä Video-sivulta katsomassa helmikuussa ensi-iltansa saavan Dark Floors -elokuvan virallisen, elokuvateattereissa nähtävän teaserin. Pätkän 45:ssa sekunnissa nähdään sairaalan käytäviä, ruumiita, ja mukavasti pientä esimakua toiminnasta. Ottakaahan suunta siis MDH:n Video-sivulle ja katselkaahan ensi kertaa virallista liikkuvaa kuvaa odotetusta elokuvasta! Leffateattereissa kyseistä teaseria on nähtävissä ilmeisesti ainakin uuden Halloween -filmatisoinnin, sekä 30 Days of Night -rainan näytöksissä.
Toisena uutisena lyötäköön tiskiin Lordin esiintyvän Rovaniemen Lappi Areenalla perjantaina 14. joulukuuta. Liput keikalle saat ostettua Lippupalvelusta. Vaikka matka täältä etelästä ei Rovaniemelle asti niin helppo ja lyhyt olekaan, pakko tuolle keikalle on jokaisen Lordi-fanin lähdettävä! Over & out!
Ps. Lordin viralliset sivut, sekä keskustelufoorumi Monsterboard näyttävät edelleen olevan pimeinä. Itseasiassa kaikilla Suomen SonyBMG:n palvelimilla tuntuu olevan ongelmia. Minua on turha näihin liittyvillä kysymyksillä paiskoa, tiedän asiasta tasan yhtä paljon kuin tekin. Nyt jos koska on siis hyvä räväyttää näppäimistö pois sylistä ja painua vaikkapa ulos lenkille. Itse toki korkkaan kaljan.
 | Ei niinkään uutisia, vaan... Kirjoitti: Hemitys 01.11.2007 klo 17:15 |
Tänään marraskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2007 tulee täyteen eräs tärkeä virstanpylväs Lordin historiassa. Juuri tänään on kulunut nimittäin tasan viisi vuotta siitä kun Lordin ensimmäinen pitkäsoitto Get Heavy julkaistiin!
Odotettu ja kaivattu pitkäsoitto näki päivänvalon Halloweenin tienoilla 2002, ja se meni heti ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen Listan sijalle 3. Vajaa kuukausi myöhemmin Lordi heitti historiansa ensimmäisen keikan Nosturissa.
Get Heavy on vielä tänäkin päivänä täysin ajankohtaista tavaraa, ja se on monien fanien mielestä edelleen Lordin paras pitkäsoitto. Vuosien päänhakkaamisen ja puurtamisen jälkeen syntynyt debyytti nauhoitettiin Finnvoxin studioilla T.T. Oksalan toimiessa tuottajana. Mie oon Lordi-kirja kertoo omalla tavallaan nauhoitus- ja miksaustilanteiden ongelmista, mutta tästä huolimatta kyseessä on soundimaailmaltaan todella tanakka paketti, eikä biisimateriaalissakaan ole valittamisen aihetta.
Verrattuna esim. kakkospitkäsoitto Monsterican Dreamiin, Get Heavy sisältää useita Lordi-klassikoita jotka ovat jääneet bändin keikkasetteihin pysyäkseen. Levyn nimikkobiisi ja virallinen bilejulistus Get Heavy, lepakonsiipiä tutisuttava Devil Is A Loser ja bändin ensimmäinen megahitti Would You Love A Monsterman? ovat kaikki biisejä, jotka saavat yleisön keikoilla sekoamaan ihan samalla tavalla kuin jo 5 vuotta aiemminkin. Myös sekä fanien että itse bändinkin keskuudessa suosiota nauttivat Not The Nicest Guy ja Biomechanic Man ovat Lordi-katalogin helmiä, joita ulkoilutetaan keikoilla tasaisin väliajoin. Ja sisältäähän levy myös yhden Lordin unohdetuimmista mestariteoksista: Jyräävä ja balladinomainen Icon Of Dominance, joka ei ole mahtunut keikkasettiin vuosiin monien harmiksi.
KISSin Destroyerin kansitaidetta mukaileva etukansi on tuttuun tapaan Mr. Lordin maalaama, ja hän onkin jättänyt pienen puumerkin kuvan vasempaan alareunaan. Kannessa bändi on juuri puskenut läpi kivimuurista ja kas kummaa, hommahan toimii myös vertauskuvallisella tasolla. Pitkän pusertamisen jälkeen Lordi on koko komeudessaan esillä, yhtenä ryhmänä. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon Kalman kengät, joita ei kannen mukaan ole olemassakaan. Kummallinen kivimöykky Kalman jalkojen edessä johtuu niinkin yksinkertaisesti asiasta, että maalaushetkellä Mr. Lordi ei ollut ehtinyt suunnittelemaan kenkiä bikerzombie-basistin ulkoasuun!
Joten arvon Lordi-fani, suosittelen sinua nappaamaan Get Heavyn levyhyllystä, asettamaan soittimesi volyymit kaakkoon ja painamaan play-nappia. Pahaenteisen intron jälkeen ilmoille räjähtävä kuningasriffi hoitaa loput: Pirunsarvet nousevat ilmaan ja pää alkaa nyökyttelemään hyväksyvästi. It's time to get heavy!
 | Alright New York, make some f****n' noiseeeeeeee! Kirjoitti: psyanide 31.10.2007 klo 15:54 |
Kuten jo viime viikolla hyvissä ajoin uutisoimme, WoozyFly.com on aloittanut extrahullut halloweenmegavatkain -bileensä sivuillaan, ja pääosassa on siis tietysti Lordi. Nyt tällä sivulla: http://www.woozyfly.com/Lordi on jo nähtävissä Lordi-materiaalia musiikkivideoiden, promopätkien ja 29. päivä New Yorkin The Fillmoressa kuvatun, soundi- ja miksauspolitiikaltaan valtavan luokattoman livekeikan muodossa. Ottakaahan suunta siis kyseiselle sivulle! Ja ei muuta kuin naamat valkoisiksi, kurpitsat kainaloon, sirkkelinterät sukuelimiin ja juhlimaan Halloweenia! Jee!
Toisena uutisena räväytettäköön Kitan vierailevan miljoonien teinien (ja ilmeisesti hieman muidenkin) suosimassa online-yhteisössä, Habbo-hotellissa. Tarkemman ajankohdan ja lisätietoa löydät Habbon sivuilta täältä.
 | Tuttu tiistai-teema... Kirjoitti: psyanide 30.10.2007 klo 01:07 |
Jälleen on aika raottaa hieman arkistokassakaappiemme ovia ja päästää esille hieman harvinaisempaa Lordi-materiaalia. Kuten viikko sitten jo kerroin, taas on vuorossa audiohaastattelua. Audio -sivulla on nyt kuunneltavissa 19.7.2003, eli jo reilusti yli 4 vuotta sitten esitetyn YleX:n Pietarinkadun Oilers Go Go! -ohjelman Studio-B -live-esiintymisen puhe- ja haastatteluosuudet. Kyseisessä ohjelmassahan Lordi esitti siis kappaleet Get Heavy, Biomechanic Man, Devil Is A Loser, Icon Of Dominance, sekä coverbiisit He's Back (The Man Behind The Mask) (Alice Cooper), sekä sittemmin They Only Come Out At Night -singlen b-puolena julkaistun Acceptin Midnight Moverin. Soiton lomassa nilviäiset "haastattelivat" yhtyeen jäseniä enemmän ja vähemmän mallikkaalla menestyksellä. Harvinaislaatuista herkkua tästä tekee se, että äänessä on koko silloinen kokoonpano, mukaanlukien Enary, jonka ääntä ei liiaksi asti koskaan tultu radioaalloilla kuulemaan.
Jotkut vierailijat ovat saattaneet jo kyseisen haastattelun kuulla, sillä netissä on vuosien aikana tästä liikuskellut erimoisia versioita. Mutta jos et ole kyseistä parikymmenminuuttista kuullut, tai haluat muuten vaan tuhlata aikaasi käsittämättömän huonon radioviihteen parissa, suuntaa siis ihmeessä Audio -sivulle! Tämän haastattelun löydät sivun keskivaiheilta, tuttu vihreä Uusi! -leima kyljessään.
Ps. Mr. Lordi kommentoi eilistä ampumavälikohtausta Iltalehden sivuilla.
 | Jay Jay French Lordin kanssa lavalla tänään New Yorkissa! Kirjoitti: Hemitys 29.10.2007 klo 17:13 |
Blabbermouthin mukaan Lordi on saamassa tämän illan New Yorkin keikallaan lavalle todellisen special guestin, kun Twisted Sister-kitaristi Jay Jay French hyppää mukaan yhden kappaleen ajaksi. Täydessä "sotavarustuksessaan" esiintyvä Jay Jay soittaa Lordin mukana kappaleessa It Snows In Hell, jonka alkuperäisen kitarasoolon soittaa The Arockalypse-levyllä KISS-kitaristi Bruce Kulick.
Illan keikka New Yorkin Fillmoressa on Lordin meneillään olevan jenkkikiertueen kolmanneksi viimeinen pysäkki.
 | Ilta-Sanomat: Lordin manageria ammuttiin! Kirjoitti: Hemitys 29.10.2007 klo 10:31 |
Amerikan-kiertueella oleva Lordi koki perjantai-iltana kauhunhetkiä, kun luodit alkoivat viuhua kiertuebussin vieressä. Mr Lordi ja hänen vaimonsa sekä kosketinsoittaja Awa olivat bussissa, kun parinkymmenen metrin päässä bussin ulkopuolella ryöstäjät tulittivat kohti Lordin kiertuemanageria sekä esiintymispaikan turvamiestä. Lordi esiintyi perjantaina Louisvillen Headliners-hallissa Kentuckyssa. Keikan jälkeen Mr Lordi sekä naisväki poistuivat keikkapaikan viereen ajettuun bussiin.
- Muu bändi meni vieressä sijainneeseen baariin. Heidän mukanaan oli kiertuemanagerimme Rikk Scholvinck sekä keikkapaikan turvamies sekä kymmenkunta fania, Putaansuu kertaa tapahtumia.
Tuokion kuluttua Rikk, turvamies sekä fanit lähtivät kävelemään kohti kiertuebussia. Kun he olivat lähestymässä bussia, viereen suhahti auto, josta hyppäsi neljä miestä. - Heistä ainakin parilla oli aseet. Yksi heistä otti kiinni nuoren fanitytön, ja ase tytön ohimolla pakotti hänet maahan makaamaan. Myös yksi pojista jähmettyi paikalleen, kun kaikki muut lähtivät juoksemaan pakoon, Mr Lordi kertoo.
Pitkänhuiskea Rikk loikki edellä ja tukevamman oloinen turvamies perässä. - Ryöstäjät ampuivat heitä kahta kohti. Luodit menivät kuitenkin onneksi ohi. Kumpikaan ei loukkaantunut. Rikk juoksi takaisin baariin ja huusi hälyttämään poliisit paikalle. Poliisi saapui paikalle pikavauhtia, mutta ryöstäjät olivat jo poistuneet paikalta.
- Poliisiautoja oli bussin ympärillä hyvin nopeasti ainakin viisi kappaletta. Kuulimme jälkeenpäin, että kyseiset huumeveikot olivat aiemmin illalla varastaneet aseella uhaten auton, jolla he ajelivat, joten poliisit olivat jo etsimässä heitä. Siksi he olivat paikalla niin nopeasti, koska he tiesivät liikkeellä olevan aseita heiluttelevia ryöstäjiä. Tyyppejä ei oltu saatu kiinni ainakaan siihen mennessä, kun me poistuimme kaupungista.
Hollantilainen kiertuemanageri Rikk juoksi baarista takaisin bussille tarkistamaan bussissa olevien turvallisuutta.
- Rikk ryntäsi bussiin todella säikähtäneenä ja peloissaan, mutta me olimme kunnossa. Olimme pysyneet bussin sisällä koko ajan. Eipä siinä voinut kuin ihmetellä, kun taas bussin ympärillä vilkkuivat poliisiautojen hälytysvalot ja joka puolella kuhisi poliiseja, Mr Lordi viittaa Ozzfestin tapahtumiin.
Silloin virkavaltaa työllistettiin edellisen kerran, kun Lordin henkilökunnan bussi siepattiin. Kaksi ryöstettyä fania menettivät rahansa ja muut arvoesineensä.
- Kaiken tapahtuneen keskellä oli huvittavaa, että poikafania tuntui harmittavan eniten se, että häneltä ryöstetyssä lompakossa olivat hänen aiemmin illan mittaan saamansa kitaraplektrat. Hän menetti ne, mutta ei onneksi t-paitaa, jossa hänellä oli bändin jäsenten nimikirjoitukset.
- Aseen ohimolleen saanut tyttöraasu oli järkyttynyt. Yritimme rauhoitella häntä. Onneksi tästä selvittiin säikähdyksellä, vaikka tässä alkoi jo olla ihmisten henki kyseessä, kun heilutaan aseet kädessä ja niillä myös ammutaan.
Lähde: www.iltasanomat.fi
Tarkennettakoon siis että koko Lordin ryhmä, mukaanlukien manageri, välttyi henkilövahingoilta uhkaavasta tilanteesta huolimatta. Lordi jatkaa kiertuettaan Type O Negativen lämppärinä normaaliin tapaan vielä muutaman päivän ajan.
 | Julkaisematon Dark Floors -juliste, ison maailman kilpailutuloksia, sekä fanigalleriaa Kirjoitti: psyanide 26.10.2007 klo 14:56 |
Löytyipä tässä vanhoja sähköposteja selaillessa mielenkiintoista ja enennäkemätöntä Dark Floors -materiaalia. Elokuvan viralliset julisteethan ovat jo lähteneet netissä hyvään kiertoon ja pyöritykseen, joten nakataanpa sekaan sitten näillä puheilla yksi lisää. Nimittäin nyt voit käydä katsomassa MDH:n Dark Floors -sivulta ensimmäisen virallisen, mutta julkaisematta jääneen promojulisteen. Käykäähän tiirailemassa jälleen harvinaista kuvamateriaalia ja muistakaa missä näitte sen ensimmäisenä ;). Julisteenhan on tietysti suunnitellut itse Mr. Lordi.
Muissa uutisissa kerrottakoon vielä Lordin yhdysvaltalaisen levy-yhtiön, The End Recordsin järjestämän kilpailun tulleen päätökeen. Pääpalkinto, nimmaroitu kitara päätyi arvatenkin Ameriikkoihin, mutta lohdutuspalkintoja saivat osanottajat ympäri maailmaa. Suomestakin kolme henkilöä saivat nimikirjoituksin varustetun julisteen seinälleen komeilemaan. MonsterDiscoHell.Com onnittelee voittajia. Koko voittajalistan voit käydä katsomassa täällä.
MDH:n suosittua Fanigalleriaa päivittelin ruotsalaisfani KittyCatin kuvilla. Häneltä materiaalia irtosi kymmenen kuvan verran. Käy katselemassa hänen ja monsterien yhteiskuvat tällä sivulla.
 | Uutta audiohaastista vuosien takaa... Kirjoitti: psyanide 23.10.2007 klo 01:10 |
Vaikka viikko sitten päivityksen yhteydessä kerroin tiistaisten arkistojen kaiveluiden jäävän toistaiseksi tauolle, on pakko vetää sanat nyt takaisin, sillä julkaisematonta tavaraa löytyy vielä aivan mukavasti muutamaksi viikoksi eteenpäin. Aikaisempina viikkoina olen keskittynyt kuva- ja videomateriaalin julkaisemiseen, joten nyt tuntuukin luonnolliselta paiskoa esille harvinaisempia audiotiedostoja.
Tällä viikolla vuorossa onkin 7. syyskuuta 2003 (eli yli 4 vuotta vanha) Mr. Lordin ja Kitan juontaman YleX:n Hard Rock Club -ohjelman puheosuudet. Ohjelmassa kaksikko soitti suosikkiartistiensa kappaleita ja kertoi ohessa omista suhteistaan kyseisiin bändeihin ja artisteihin. Tämän lisäksi mukana on turinointia mm. siitä kun yhtye tapasi Twisted Sisterin Wackenissa. Lähetyksessä on myös Kitan tukkaheviosio, jossa hän kertoo enemmän omista suosikeistaan. Tämä oli toinen kerta kun parivaljakko kyseisen ohjelman juonsi.
Tiedoston kuuntelu kannattaa suorittaa omalla vastuulla, sillä mukana on käsittämättömän levotonta läppää. Jos puolituntisen haluaa kuitenkin välttämättä viettää valtavan mauttomia juttuja kuunnellen, kannattaa nyt siis suunnata kohti Audio-sivua, jolta löydät kyseisen tiedoston vihreällä Uusi -merkinnällä varustettuna. Viikon päästä jälleen luvassa lisää harvinaista haastattelumateriaalia, jossa mukana jopa harvemmin kuultua Enaryn ääntä. Pysykäähän tutkalla jälleen...
 | Jälleen harvinaista videomateriaalia Kirjoitti: psyanide 19.10.2007 klo 19:15 |
Viimeyönä ikivanhoja backup-levyjä aivan muusta syystä selaillesani osui silmään mielenkiintoista materiaalia, jonka nyt aionkin jakaa teidän kaikkien kanssa. Eli siis nyt voit käydä Videot-sivulta katsomassa erittäin harvoin nähdyn Lordi's The Kin -lyhytelokuvan virallisen trailerin. The Kin -elokuvahan julkaistiin alunperin The Monsterican Dream -levyn kylkiäisenä keväällä 2004. Uudemmat MonsterDiscoHell.Comin vierailijat eivät välttämättä tiedäkään, että lisätietoa The Kinistä, sekä behind-the-scenes -kuvia löydät tältä sivulta. Surfailehan siis sinne jos kiinnostus heräsi. Allekirjoittanuthan oli myös mukana elokuvan teossa avustajana, art departmentissa, sekä jopa ruudulla loppukohtauksessa.
Dark Floors -sivulla puolestaan taas on ladattavana uusi elokuvateatterijuliste. Kannattaa käydä sitäkin tietysti fiilistelemässä!
 | Lordin kuulumisia Halloween -kiertueelta Kirjoitti: psyanide 17.10.2007 klo 23:27 |
Mr. Lordi kirjoitteli kuulumisiaan käynnissä olevalta Halloween -kiertueelta viralliselle keskustelufoorumille, Monsterboardille. Hän kertoi eilisen nimikirjoitussession Allentownissa menneen huolella mönkään, sillä paikalle oli vaivautunut tulemaan vain yksi henkilö. Yhtyeellä on, kuten olettaa saattaa, tietysti tiukka aikataulu, joten kauemmaksi aikaa he eivät voineet jäädä odottelemaan fanien paikalle ilmestymistä. Ja tästä bändi onkin pahoillaan.
Mr. Lordi jatkaa, että keikka Rock & Shock -festivaalilla saattoi olla jopa Lordin huonoin ikinä esittämä keikka. Kaikki mikä vaan on mahdollista mennä päin sitä itseään, oli todellakin mennyt. Esimerkkeinä tekniset ongelmat ja aikataulun pitämättömyys. Lisäksi show-vehkeet, kuten siivet ja saha sanoivat sopimuksensa irti.
Yleisesti ottaen kiertue on toki ollut Lordille mahtava. Vaikka pienillä klubilavoilla pitkästä aikaa soittaminen tuntuukin oudolta, on yleisön antama palaute ollut yllättävänkin positiivista. Voit käydä lukaisemassa Mr. Lordin koko englanninkielisen tervehdyksen täällä.
Kyllähän näiden puheiden valossa kääntyy väkisinkin mietteet kohti Spinal Tapia, mutta ei anneta sen haitata, ja toivotetaan Lordille railakasta loppukiertuetta!
 | Kalma-materiaalia vuosien takaa & Halloween -lähetystä netissä Kirjoitti: psyanide 16.10.2007 klo 01:17 |
Noniin, kellon lyötyä yli keskiyön ja vuorokauden vaihduttua, on jälleen aika MDH-arkistojen kaivelun. Tämä tiistainen perinne jää ainakin hetkeksi tauolle seuraavan materiaalin myötä. Vuorossa on nimittäin erikoisherkkua etenkin kaikille Kalma-faneille. MDH meinaan tarjoilee videomateriaalia 3,5:n, sekä jopa 4,5 vuoden takaa! Tein Lordin entiselle basistille, Kalmalle, minuutin mittaisen tribuuttivideon, joka koostuu aikaisemmin julkaisemattomista videoklipeistä. Mukana on Nosturissa 7. maaliskuuta 2003 taltioitua live-kuvaa, sekä studiomateriaalia The Monsterican Dream -levyn promokuvaussessiosta. Pätkän lopuksi Kalma jopa pistää hieman jalallaan koreasti. Ääniraitana kuullaan tietysti Kalmageddon -kappaletta The Monsterican Dream -albumilta. Videon löydät tietenkin omalta Videot-sivultamme.
Muissa uutisissa kerrottakoon, että Lordi tuottaa yhteistyössä nettimusiikkimediayhtiö WoozyFlyn kanssa 24-tuntisen Halloween -erikoislähetyksen. Lähetyksessä tullaan Lordin osalta näkemään videoita, haastatteluja, sekä materiaalia yhtyeen keikalta New Yorkin The Fillmoresta. Tässäpä jälleen yksi uusi tapa viettää Halloweeninsa! Lisätietoja aiheesta löydät esimerkiksi Blabbermouthista. Itse lähetystä pääsee, ajankohdan ollessa oikea, katselemaan osoitteessa http://www.woozyfly.com/Lordi.
 | Keksi oma hirviöhahmosi -kilpailun voittajat julki! Kirjoitti: psyanide 14.10.2007 klo 21:19 |
MDH:n Keksi oma hirviöhahmosi -kilpailu on siis päättynyt jo jonkin aikaa sitten ja nyt on aika julkistaa kaikki kyseisen kilpailun voittajat. Otapa suunta siis kohti Kilpailut -sivua, ja katso josko Lordi-tavaraa napsahti omalle kohdallesi. Voittajat näet siis tältä sivulta. MonsterDiscoHell.Com onnittelee kaikkia palkinnon saajia, ja kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita!
 | Hellcity 13 In Love With OX Kirjoitti: psyanide 11.10.2007 klo 23:36 |
Helsinkiläisen Hellcity 13 -yhtyeen tuoreelta In Love With Love -promovideolta löytyy OX spesiaaliroolissa! Voit käydä katsomassa videon YouTubessa täällä.
 | Dark Floorsin ensi-ilta Kirjoitti: Hemitys 09.10.2007 klo 14:42 |
Sanomalehti Kaleva kirjoittaa Dark Floorsin tuotannosta vastaavan Solar Filmsin suunnittelevan elokuvalle maailman ensi-iltaa Ouluun. Jos suunnitelmat toteutuvat, paikalle on saapumassa kansainvälistä mediaa sekä mahdollisesti myös itse Lordi-yhtye.
Toistaiseksi ensi-illalle on annettu päivämääräksi 8. helmikuuta 2008. Pohjoismaiden jälkeen elokuva lähtee laajempaan levitykseen maailmalle.
 | Arkistojen kaivelua, osa 2 Kirjoitti: psyanide 09.10.2007 klo 08:31 |
Jatketaanpa tässä viikko sitten aloittamaani taltioidenkaivuu-tiistai -perinnettä! Kovalevyn uumenista löytyi meinaan nivaska ennenjulkaisematonta kuvamateriaalia reilu vuosi sitten pidetystä The Voice '06 -tapahtumasta, jossa Lordi esitti muistaakseni 3 kappaletta livenä. Esitys taidettiin jopa vielä televisioida suorana lähetyksenä. Silloin ilmeisesti ajattelin kuvien olevan ulosanniltaan ja tekniseltä laadultaan surkeaa luokkaa, mutta nyt päivitystahdin ollessa muutenkin hitaampaa, menevät ne läpi julkaisukelpoisuusseulasta niin että soi! Kuvattuna illan tapahtumista on niin itse esitystä pyroshow'n kera, kuin sen jälkeistä lehdistötilaisuuttakin. Itse muistan bileiden olleen varsin mainiot ja tarjoilujen huippuluokkaa! Tärkeintähän tietysti on että paikalla tuli oltua ja MonsterDiscoHell.Com voi tarjoilla vierailijoilleen jotain konkreettista näistäkin karkeloista. Tässä siis, olkaapa hyvä; nelisenkymmentä kuvaa The Voice '06 -tapahtumasta! Arkistojen helmien kaivelu jatkuu mahdollisesti taas viikon kuluttua, jolloin vuorossa saattaa olla jopa 4,5 vuoden takaista videomateriaalia. Pysykäähän tutkalla!
Loppuhuomiona kerrottakoon yhtyeen lähteneen varhain tänä aamuna kohti Yhdysvaltoja, valmistautumaan tällä viikolla starttaavan Halloween -rundin koitoksiin.
 | Tuoretta haastattelua tarjolla Kirjoitti: Hemitys 03.10.2007 klo 13:10 |
Lapin Radio tarjoaa tuoretta Mr. Lordi-haastattelua, joka on tehty Lordi's Rocktaurant-ravintolassa. Aiheina pyörivät mm. tuleva jenkkikiertue, Rocktaurantin uudistus niin sisustuksen kuin ruokalistankin ("sussi, parpekjuu, vokki, pitsa") suhteen, Ozzfest sapuskoineen, Gwar sekä monenmoista muuta mussutusta.
Kuuntele haastattelu täällä!
 | T*****ä & kilpailun päätös Kirjoitti: psyanide 02.10.2007 klo 21:02 |
Laitoin Videot -sivulle viime vuonna Who's Your Daddy? -musiikkivideon kuvauksissa kuuvamistani, tähän asti ennennäkemättömistä klipeistä koostetun behind the scenes -pätkän. Kuvissa näkyy kaikki yhtyeen jäsenet, sekä mukavasti jotain muutakin... Tässä suora linkki videoon.
MonsterDiscoHell.Comin Keksi oma hirviöhahmosi -kilpailu on saatu päätökseen. Osallistumisia ei siis kannata enää lähettää. Kilpailu sai aivan mielettömän suosion ja osallistujia oli satoja! Aivan mahtavuutta! MDH kiittää kaikkia osallistujia ja palaa asiaan viimeistään ensi viikon aikana, jolloin on aika julistaa kilpailun voittajat!
 | Lisää Dark Floors-materiaalia Kirjoitti: Hemitys 24.09.2007 klo 13:46 |
Iltalehden nettisivuilta löytyy tuore videohaastattelu Dark Floorsin kuvauksista, jossa Mr. Lordi kertoo missä mennään tällä hetkellä. Jutustelun aiheina vilahtavat myös mahdolliset jatko-osat, tuleva jenkkikiertue sekä seuraava pitkäsoitto.
Tsekkaa haastis tästä!
Psyanide lisää: Taustakuvat -sivulta löytyy lauantaisen kuvaussession innoittama Awa-aiheinen Dark Floors taustakuva koristamaan työpöytää.
 | Dark Floors, kulissien takana Kirjoitti: psyanide 23.09.2007 klo 17:26 |
Noniin, eli eilen lauantaina olin siis vierailemassa Dark Floors -elokuvan kuvauksissa. Vuorossa olivat Awan kohtaukset, joten etenkin Awa-faneille tarjolla on parhautta! Tunnelmia ja kuvia pääset eiliseltä fiilistelemään täällä. Mukana on myös kyhäämäni pari minuuttia pitkä videoleike, jossa näkyy kun kohtauksia kuvataan. Videon pääset suoraan katselemaan täältä. Enjoy! Näin myös pätkiä itse elokuvasta, ja pakko sanoa että upealta näyttää. Surutta voi sanoa, ettei Suomessa ole moista ennen tehty. Eihän tässä malttaisi helmikuuhun millään odotella.
Näin loppuun muistuttaisin vielä käynnissä olevasta "Keksi oma hirviöhahmosi" -kilpailusta. Osallistumisia on tullut huikea määrä, toinen toistaan upeampia. Olenkin päättänyt laittaa jakoon lisää yllätyspalkintoja, joten vielä on aikaa osallistua, josko palkinto kolahtaisi juuri sinun kohdallesi. Vielä ensi viikon aikana lähetetyt otetaan huomioon. Lisätiedot ja tarkemmat ohjeet löydät Kilpailut-sivulta.
 | Teaseri huomiselle... Kirjoitti: psyanide 23.09.2007 klo 00:07 |
Eli muistakaahan vierailla huomenissa tsekkaamassa mitä jäi tämänpäiväiseltä reissulta käteen...
 | Lordin kuulumisia Kirjoitti: psyanide 20.09.2007 klo 17:07 |
Herra Lordi kirjoittaa kuulumisiaan virallisen keskustelufoorumin, Monsterboardin välityksellä seuraavanlaisesti:
"Terse allihuuppa!
Juu-uh, kotsuomessa taas. Jes. Kylläpä maistuupi salmiakki ja lenkki. Siis lenkkimakkara. Ei juoksulenkki, hell no.
Olipahan kuulkaas lämpöstä tuolla ameriikan mailla. Paras tapa kuvailla esimerkiksi Texasin lämpöä on se, että lämhäytät saunan, käyt saunomassa, ja siinä vartti, puoli tuntia saunomisen jälkeen käyt katsomassa mittaria. Ja kun mittari on about 40-50 asteen kieppeillä, ja saunassa on vielä erittäin kosteaa, niin siinä on toimiva Texasin kelisimulaattori. Liioittelematta! Pikkasen oli hapensaanti paikka paikoin ns. kortilla.
Ja täällähän olikin iloisesti uutisoitu yhtä sun toista. Mainittakoon vaan, että kukaan ei tosiaankaan pyörtynyt kertaakaan, Gwarin ukkelit ovat oikeasti ihan hyvää väkeä ja keikka-arviot olivat helekkarin mairittelevia, lukuun ottamatta niitä muutamaa hassua, joista täällä nyt sitten nimen omaan otsikkoja revittiin. Mutta näin se menee. Okei, se siitä medianlukutaito-kurssin luennosta tältä erää, heh!
Tässä nyt tulevana viikonloppuna lirpastaan vielä Awatsun kanssa vähän leffakuvauksiin, ja sitten olis ikään kuin hommeli purkissa. Siis meidän osalta, Riski-Petehän vääntää vielä piiiiiitkään piiiiitkää päivää, että helmikuussa on sitten koko hoito valmista kauraa. Hyvältä vaikuttaa, vaikka itse sanonkin. Studioonkin tässä on tarkoitus mennä, äänittelemään vähän lopputekstirokkia.
Ja uutisia tai oikeammin suunnitelmia lissää; hyvällä mäihällä seuraava sarjisalbumi notkahtelee hyllyihin ensi keväänä. JOS nyt vaan ehditään piirrellä..!!!! Mutta joka tapauksessa, jossain raossa tuleepi. Varmaankin jatketaan siitä, mihin jäätiin, eli seuraavassa koko kopla on jo porukkana yhdessä ja vanhoja tuttuja Enarysta Magnumiin, Kalmiosta nyt puhumattakaan, nähtäisiin vähän vilaukselta edes. On mietitty, että se olisi sitten jo yksi koko albumin mittainen tarina se. Tai sitten kaikki edellä mainittu lentää roskikseen, jos keksii jotain parempaa.
Lordin kaiken kattavan historiikki-dvd:n julkaisuajankohdan kohtalo taas on ikävä kyllä vähän nihkeämmällä tolalla. Sanonpa vain sen, että erinäisistä bändistä riippumattomista syistä, juuri tulleen tiedon mukaan dvd EI todellakaan ilmesty kyllä jouluksi. Mutta nooooh, parempi että hoidetaan homma kunnolla kuosiin, eikä tule toista tukholma-dvd:tä. Kyllä sen nyt vielä malttaa odotella toivon mukaan, vaikka olisihan se ollut mukava joulun pyhinä vähän vanhoja muistella ja katsella..
Ja mainittakoon vielä lopuksi, bändillä olisi kova hinku vielä niputtaa roskalypsyn kausi komeasti pakettiin vetäisemällä vielä yksi Suomen keikka, ennen studioon vetäytymistä. Yritetään kovasti että näin todellakin kävisi. Mutta mutta, siitä lisää, jos j heti kun on jotain kerrottavaa. Pitäkeehän peukkuja etteivät irtoa.
Ai saatana, pariksi päiväksi rolloon vielä mökille kun tässä ehtisi...!
Lordi McLordén, Helsinki, Finland Over and out."
Eli eipä tässä muuta kuin jäämme innolla odottelemaan tulevaa ja annetaan monstereiden latautua kunnolla tuleviin koitoksiin! Ps. Viikonloppuna luvassa erikoismateriaalia, yksinoikeudella! Stay tuned...
 | "Likaisempaa ja brutaalimpaa" Kirjoitti: Hemitys 19.09.2007 klo 20:03 |
Mr. Lordi kertoo uusimmassa Soundissa bändin neljännestä levystä. Tällä hetkellä uusia kappaleita on varastossa 25, ja työstövaiheessa vähintäänkin saman verran. Levyn konseptia Mr. Lordi kuvailee seuraavanlaisesti: "Likaista, rankempaa, ilkeämpää ja brutaalimpaa. Lasipurkkeja täynnä silmiä. Texas Chainsaw Massacrea. Ruumispusseja. Lihaleikkaamon koukkuja. Nyljettyjä ruumiita. Tämmöisissä tunnelmissa ollaan! Jos The Arockalypse oli rock niin seuraava on horroria tai jopa splatteria."
Artikkelista löytyy asiaa myös mm. Dark Floorsista, Ozzfestistä, KISS-leluista sekä Lordin ja Ozzy Osbournen yhteiskuva!
 | Lordi jälleen jenkkirundille Kirjoitti: Hemitys 17.09.2007 klo 13:59 |
Lordin keikkailu Amerikan mantereella jatkuu, kun bändi hyppää Type O Negativen mukaan rundille lokakuun 12. päivä alkaen. Lordi lämmittelee yhtä suurimmista goottirock-bändeistä 16 keikan kiertueella joka vierailee mm. Chicagossa, Detroitissa ja New Yorkissa.
 | Lordi Viihdeuutisissa Kirjoitti: Hemitys 29.08.2007 klo 17:45 |
Tsekkaa eilen TV:ssä lähetetty Lordi-haastattelu tästä linkistä. Luvassa tarinointia niin Ozzfest-tunnelmista kuin itse Ozzystakin.
 | Ozzfest pian paketissa Kirjoitti: Hemitys 28.08.2007 klo 11:17 |
Lordin urakointi Ozzfest-kiertueella alkaa pikkuhiljaa päättymään, ja kiertueen viimeinen etappi on Floridan West Palm Beach ylihuomenna torstaina. Yli puolitoista kuukautta kestänyt tiivis ja tapahtumarikas kiertue oli Lordin ensimmäinen varsinainen näyttäytyminen Amerikan mantereella, ja tästä on hyvä jatkaa.
Mr. Lordi kertoo kiertueen tunnelmista Viihdeuutisten haastattelussa tänään SubTv:llä kello 18.50 alkaen. Älä missaa!
Kiertueen jälkeen monsterilaumamme pääsee nauttimaan hetken ansaitusta hengähdystauosta, jonka jälkeen edessä ovat jälleen uudet seikkailut. Ei kannata myöskään unohtaa kovaa vauhtia valmistuvaa Dark Floors-elokuvaa...
Mainittakoon vielä hieman jälkijunassa, että viimevuotinen megahitti Hard Rock Hallelujah on päätynyt Wes Cravenin kirjoittaman kauhuelokuvan The Hills Have Eyes 2:n soundtrackille.
 | ManiaTV! Artist of the Day -haastattelu Kirjoitti: psyanide 10.08.2007 klo 01:41 |
Tänään Internetissä lähetettävän ManiaTV!:n päivän artistivieraana olleiden Mr. Lordin ja Kitan haastattelun voi käydä katsomassa video-sivulta.
Iltapäivälehdistä on voinut tänään lukea Lordin crew-bussin olleen kaapattuna Yhdysvalloissa Ozzfest -kiertueella. Tarkemmat uutisoidut tiedot voit lukea mm. täältä. MonsterDiscoHell.Com tietysti toivottaa bändille ja crew'lle turvallista matkaa!
 | Ozzfest-kuulumisia Kirjoitti: psyanide 08.08.2007 klo 21:36 |
Mr. Lordin kertomia kuulumisia Ozzfestin tiimoilta voi lukaista seuraavassa:
"Ozzfest on ollut todella mahtavaa meille, vaikkakin esiintymiset ovat olleet 'hieman' hikisiä. Olemme saaneet niin paljon kannustusta Ozzyn bändiltä, sekä Lamb Of Godin jäseniltä, unohtamatta tietysti fanejamme, joita on ollut mahdollista tavata nimmarienjakotilaisuuksissa, että olemme miltei unohtaneet kirjaimellisesti sulavamme jokaisella keikalla. Aluksi olimme hieman huolissamme siitä että olemme musiikillisesti kiertueen kevyintä antia, ja että olemme toistaiseksi vielä kovin tuntematon bändi Yhdysvalloissa, mutta fanien reaktiot ovat olleet todella hurjia ja erittäin palkitsevia. Monet fanit ovat kertoneet tulleensa pitkän matkan päästä katsomaan meitä Ozzfestiin, ja emme voisi olla enää otetumpia!"
Muissa uutisissa kerrottakoon, että huomenna torstaina Lordi on ManiaTV!:n päivän artistina. Haastattelu lähetetään kyseisellä sivustolla kolmesti torstaina; klo 15.00, klo 23.00 ja perjantain puolella aamuyöstä klo 02.00.
 | MonsterDiscoHell.Com versio 3.0 - ONLINE! Kirjoitti: psyanide 06.08.2007 klo 00:32 |
Tervetuloa täysin uudistuneeseen ja erittäin tulikivenkatkuiseen, MonsterDiscoHell.Comin kolmanteen inkarnaatioon! Teknisten- ja muiden ongelmien ja mielenkiinnon puutteen vuoksi sivuston avajaiset venähtivät näinkin pitkälle kesään. Mutta ei tässä vielä mitään olla menetetty. Ei pieni itsensä Lordista vieraannuttaminen allekirjoittaneelle ainakaan pahaa ole tehnyt, sillä MDH on palannut vahvempana ja näyttävämpänä kuin koskaan. Käydäänkin heti uusien ominaisuuksien kimppuun:
Yhtye -sivulta löytyy Hemityksen kirjoittamat uudet esittelytekstit yhtyeen jäsenistä, sekä kuvia eri muodoista joissa jäsen on esiintynyt vuosien varrella. Julkaisut -osio on jaettu täysin uudelleen, loogisempaan järjestykseen. Aikaisemman yhden sivun tilalle on kasvavan diskografian vuoksi tehty omat alasivut esimerkiksi Lordi-elokuville ja kirjoille. Jokaisesta julkaisusta löytyy tarkat lisätiedot niiden omilta sivuiltaan. Diskografia on nyt taas myös täysin ajantasalla, eli siitä löytyy viimeisimmätkin julkaisut.
Multimedia-osaston kuva-albumista löytyy aiemmin julkaisemattomia kuvia. Tältä sivulta löytyy syksyisen Bringing Back The Balls To Europe 2006 -kiertueen loput kuvat Pariisin ja Lontoon keikoilta. Jälkimmäisellä keikallahan oli mukana kitaranvarressa myös ex-basisti Kalma, ja kuvadokumentaatiota löytyy tottakai nyt MDH:sta. Helmikuiselta Vuokatin keikalta löytyy 40 kuvaa tältä sivulta. MDH:n kuva-albumi käsittää tällä hetkellä (mukaanlukien julkaisut-osion Behind the scenes -kuvat) 1309 kuvaa, eli on varmasti netin kattavin Lordi-kuvatarjotin! Fanigalleriaan on lisätty kaksi uutta henkilöä; ana2009, sekä Awa-fani. Käykääpä vilkaisemassa heidän yhteiskuviaan monstereiden kanssa.
MonsterDiscoHell.Comin oma keskustelufoorumi on ainakin toistaiseksi poistettu käytöstä, ja kaikkia keskustelunhaluisia Lordi-faneja kehoitetaankin siirtymään virallisen Monsterboardin puoleen. Lisätietoja löydät tältä sivulta. Uusien toimintojen lisäksi myös kaikki MDH:n vanha materiaali on paikoillaan ja tutkittavissa, joten varmasti ainakin uusille vierailijoille riittänee selailemista pitemmäksikin aikaa. Viimeisenä voisin vielä mainita uudesta, parhaillaan käynnissä olevasta kilpailusta, jossa on tarjolla jälleen mahtavia palkintoja. Lisätietoja tästä skabasta löydät kilpailut-sivulta.
Toivottavasti viihdyt uudella sivustolla. Uutta sisältöä on tulossa taas vanhaan malliin paljon ajan myötä, joten muistathan vierailla sivustolla jatkossakin. Rakentavaa palautetta sivustosta voi antaa yhteystiedot-sivulta löytyviin sähköpostiosoitteisiin. Hemitys lupasi tuottaa uutiskatsauksen joka lienee luvassa aivan lähitulevaisuudessa!
|
 |