Monster-Squadin jäsenet

Allaolevia kuvia klikkaamalla pääset kyseisen jäsenen esittelysivulle, jolta löytyy lisätietoa jäsenestä "Lordi-maailman" näkökulmasta.

Aikaisemmat jäsenet

Yhtyeen historia

Voidaan ajatella, että Lordi on ollut olemassa yhtä kauan kuin itse yhtyeen keulamieskin. Kaikki sai alkunsa 1980-luvulla hirviöihin ja kauhuelokuviin kajahtaneen nuoren miehen kotitekoisista meikkauksista ja maskeerauksista. Peilin edessä naama muuttui mm. Gene Simmonsiksi, eikä ihme, onhan Gene ja KISS edelleen miehen suurin innoittaja. Omituisena seikkana elämästään Lordi on kertonut aina haluavansa olla jonkinlainen hirviö.

Musiikkia mies on työstänyt Lordi-nimellä 90-luvun alusta asti. Hirviötouhun, sekä musiikin hän yhdisti 90-luvun puolivälissä. Kaikki mikä näkyy ja kuuluu Lordista ja koko yhtyeestä ulospäin on vuosien työn tulosta. Puvut, maskit, lavasteet ym. on kaikki itse tehtyjä. Lordilla on ollut aina tarkka visio siitä, miltä hän haluaa yhtyeensä näyttävän ja kuulostavan. Hän on itse sanonut, ettei pidä sellaisista yhtyeistä tai artisteista, joissa ei ole mitään katsottavaa. Jokaisella tulisi olla jokin visuaalinen tavaramerkkinsä. Ja kumma on jos sitä ei Lordista huomaa.

Vaikka Lordi on elänyt enemmän tai vähemmän projektina jo yli kymmenen vuotta, on se vasta nyt tullut suuren yleisön tietoon. Nykyinen kokoonpano tutustui toisiinsa KISS Army Finlandin risteilyllä vuonna 96, kuitenkaan vielä silloin tietämättä, että tulisivat soittamaan samassa yhtyeessä. Totaalinen läpimurto oli Would You Love A Monsterman? -hitti, joka julkaistiin singlenä kesällä 2002. Kappaleesta tehtiin myös ehkä upein suomalainen musiikkivideo, joka esitteli enemmän kuin hyvin yhtyeen visuaalisen puolen. Julkaisun jälkeen alkoi kiinnostus yhtyettä kohtaan kasvaa räjähdyksenomaisesti. Tuolloin oli lähes mahdotonta löytää minkäänlaista tietoa tästä yhtyeestä. Internetissä pyöri pari kuvaa, ja virallisilla sivuillakin oli vain hämäriä metsässä kuvattuja videoklippejä. Vähitellen homma alkoi selkenemään Lordin ympärillä. Koska Monsterman-singlellä oli ainoastaan kaksi kappaletta, Lordin debyyttialbumia odotettiin innolla. Levy sai nimen Get Heavy, ja se julkaistiin marraskuun alussa 2002. Levyllä oli mukana 11 tarttuvaa hardrock-tykitystä, sekä intro ja outro. Jossakin välissä levyn nauhoitusten jälkeen, mutta ennen julkaisua yhtyeen basisti vaihtui Magnumista Kalmaksi. Kun levyä oli kuunneltu kuukauden päivät, oli aika Lordin ensimmäiselle live-esiintymiselle. Ensimmäisen keikkansa Lordi soitti Helsingin Nosturissa 7. joulukuuta 2002. Alunperin keikka piti olla jo kuukautta aiemmin Tavastialla, mutta kyseisen paikan lava oli liian pieni yhtyeen massiiviselle lavashow'lle. Loppuunmyyty keikka sisälsi levyn kaikki kappaleet, sekä uskomattoman pyroteknisen esityksen. Melkein koko ajan jossain paukkui, tulisuihkut suihkusivat, sekä valot välkkyivät. Vuoden lopulla Lordin viralliset kotisivut saivat sisältöä, sekä sivuille avattiin virallinen keskustelufoorumi, joka on startannut melko hyvin. Aktiivisia käyttäjiä on jo runsaasti, sekä yhtyeen jäsenet kirjoittelevat ja vastailevat kysymyksiin säännöllisesti.

Vuosi 2003 alkoi Lordin osalta kahdella Nightwishin lämmittelykeikalla Saksassa. Myös saksalainen yleisö ihastui yhtyeen korkeaenergiseen lavakäyttäytymiseen, sekä potkivaan musiikkiin. Uusi single, Devil Is A Loser julkaistiin helmikuun alussa. Suomessa yhtye heitti muutaman keikan maaliskuussa; Helsingin Nosturissa, Tampereen Pakkahuoneella, sekä valtakunnallisesti televisioidussa Emma-gaalassa. Jo Saksassakin julkaistu Get Heavy voitti juuri kyseisessä gaalassa vuoden hardrock/metallialbumin palkinnon. Alkuvuodesta on lehdissä, sekä radiossa ollut paljon haastatteluja Lordista. Osasyynä on ollut mm. Emma-gaalassa sattunut pienehkö tulipalo, joka syttyi juuri ennen Lordin esiintymisvuoroa. Kesällä 2003 Lordi-yhtye esiintyi lähes kaikilla Suomen suurimmilla festivaaleilla, sekä Saksassa Wacken Open Air -metallifestarilla.

Toinen levy, The Monsterican Dream julkaistiin vuoden 2004 keväällä. Kesä kului keikkaillessa kotimaassa, mutta syksymmällä olikin vuorossa kolmen keikan putki Nightwishin lämmittelijänä Ruotsissa. Vuosi 2005 Alkoi ryminällä täysimittaisen Euroopankiertueen merkeissä, jolla allekirjoittanutkin oli mukana. Neljässä viikossa Lordi esiintyi Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Sveitsissä, Saksassa, Tanskassa, sekä Ruotsissa. Kesällä oli vuorossa muutama festariveto niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kolmannen levyn, The Arockalypsen teko aloitettiin syksyllä, ja se on tarkoitus julkaista keväällä 2006. Uusi vuosi toi tullessaan myös muita uudistuksia yhtyeeseen. Yhtyeen puvut ja maskit kokivat kunnollisen muokkauksen, ja niin teki myös itse yhtyeen kokoonpanokin. Kalma ja Enary ovat saaneet siirtyä yhtyeen rivistöstä tehden tilaa uusille hahmoille. Basson varressa tästä eteenpäin roikkuu OX, ja koskettimia paiskoo Awa.

Tammikuun puolivälissä Lordi asteli ensimmäistä kertaa Euroviisulavoille, kun luvassa oli Suomen alkukarsinnat. Lordin kahdesta kappaleeksi edustusviisuksi valittiin yleisöäänillä Hard Rock Hallelujah. Samalla bändi esiintyi ensimmäistä kertaa julkisesti uudella kokoonpanollaan. Hard Rock Hallelujahiin kuvattiin vahvasti kasarihenkinen video, ja niin kappale kuin itse videokin päätyivät radioiden ja musiikkikanavien soittolistoille.

Kevään mittaan Lordi aloitti kiertueensa kotimaassa, ja viisuhuuman myötä yleisömäärät kasvoivat takaisin vanhoihin mittoihinsa. The Arockalypse nousi ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen Listan sijalle viisi.

10. maaliskuuta Lordi valittiin Suomen Euroviisuedustajaksi 42,2% äänimäärällä. Kotimaassa valinta aiheutti tunteita puolesta ja vastaan, kun taas ulkomailla erikoinen ehdokas tuntui herättävän positiivista mielenkiintoa. Kevään mittaan yhä useammat huomattavat ulkomaiset mediat suitsuttivat Suomen viisuehdokasta.

Toukokuun loppupuolella Euroviisujen loppufinaalissa vei voiton 292 pisteen saalilla ja oli näin kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen viisuvoittaja. Voitto huomioitiin laajasti niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja yhtäkkiä Lordi olikin kaikkien huulilla ympäri Euroopan. Vajaa viikko voiton jälkeen Lordi esiintyi Helsingin Kauppatorilla yli 80 000 hengen yleisölle viisujuhlassa, joka julkaistiin myöhemmin DVD:nä.

Kesän mittaan Lordi paiskoi runsaasti keikkoja eri puolella Eurooppaa, ja bändi oli useiden tapahtumien pääesiintyjänä. The Arockalypsen myynti lähti uuteen nousuun, ja esimerkiksi Ruotsissa levy möi kultaa. Suomessa levy pysytteli Listaykkösenä 10 viikon ajan.

Kesän ja syksyn mittaan kauppoihin saatiin useita eri Lordi-oheistuotteita. Fanien toiveet kävivät toteen, kun kauppojen hyllyille ilmestyi Lordi-krääsää karkeista reppuihin. The Arockalypse-levyltä irroitettiin syksyn mittaan singlet Who's Your Daddy ja It Snows In Hell, joiden myynti kävi myös kiivaana.

Keikkarintamalla kiire kasvoi entisestään, ja bändi takoi loppuunmyytyjä keikkoja parin mittaisella Euroopan kiertueella. Eniten huomiota keräsi esiintyminen MTVE Music Awards-gaalassa, jossa Lordi esiintyi suorassa lähetyksessä miljoonien ja miljoonien katsojien tv-katsojien edessä.

Joulukuuhun mennessä The Arockalypse oli myynyt Suomessa yli 90 000 kappaletta, ja oli näin vuoden myydyin levy. Vuoden lopussa Rovaniemellä avattiin vielä Lordi's Rocktaurant-ravintola.

Vuodenvaihteen jälkeen tapahtumat Lordi-leirissä jatkuivat totutun vauhdikkaasti. The Arockalypse julkaistiin Japanissa, jossa se nousi listoille välittömästi. Suomessa julkaistiin Lordi-nuottikirja, joka pitää sisällään exclusive-matskun lisäksi nuotit kaikkiin Lordin kappaleisiin. Kevään mittaan Lordi painuu promoamaan Japaniin ja Amerikkaan, joista ainakin jälkimmäisessä bändi keikkailee vuoden 2007 aikana runsaasti. Kevään mittaan bändi myös kuvaa ensimmäistä kokopitkää elokuvaansa, jonka ensi-ilta on näillä näkymin ensi joulukuussa. Vuoden 2007 alkupuolella Lordi myös virallisti suhteensa managerilegenda Bill Aucoinin kanssa, kun KISSin ex-manageri kirjoitti nimensä yhteistyösopimukseen bändin kanssa.